Lukion jälkeistä välivuotta voi viettää monella tavalla. Hattulalainen Salli Sippola muutti lähes eristyksiin pienelle...
Faktantarkistus: Poliitikon väite kannabisriippuvaisten määrästä voidaan tulkita harhaanjohtavaksi
Eduskuntavaaliehdokas Sara Salosen (sd.) tviitti kannabisriippuvuuden yleisyydestä päihdeaineen käyttäjien keskuudessa voidaan tulkita harhaanjohtavaksi.
Salonen väitti 7. maaliskuuta julkaistussa tviitissä, että vain noin kymmenellä prosentilla kannabiksen käyttäjistä kehittyy kannabisriippuvuus.
Kuvakaappaus tarkistetusta tviitistä.
Kyseinen tilastotieto pitää kuitenkin paikkansa vain, jos mukaan lasketaan aivan kaikki, jotka ovat kokeilleet kannabista, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja A-Klinikan ylilääkäri Margareeta Häkkinen.
– Kerran tai kaksi kertaa elämässään kannabista kokeilleet eivät ole relevantteja tällaisessa tarkastelussa. Pitää keskittyä heihin, jotka käyttävät kannabista enemmän, Häkkinen sanoo.
Jos tarkastellaan kannabista säännöllisesti käyttäviä ihmisiä, on riippuvuus paljon yleisempää. Australialaisen Queenslandin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan jopa kolmannekselle viikoittain tai sitä useammin kannabista käyttäville voi kehittyä kannabisriippuvuus.
Tutkimuksessa analysoitiin yhteensä 21 erillistä kannabiksen käyttöä koskevaa tutkimusta. Keskiarvot kannabisriippuvuuden yleisyydestä muodostettiin niiden pohjalta. Analysoidut tutkimukset olivat peräisin Yhdysvalloista, Alankomaista, Saksasta, Australiasta, Uudesta-Seelannista ja Ranskasta.
Häkkinen viittasi Queenslandin yliopiston tutkimukseen useaan kertaan Moreenimedian haastattelun aikana, kun keskustelu liittyi kannabisriippuvuuden yleisyyteen.
Suomessa on noin kymmenentuhatta kannabiksen päivittäiskäyttäjää
Suomessa ei ole Häkkisen mukaan tehty tutkimusta maassa olevien kannabisriippuvaisten määrästä. Siksi arviot riippuvaisuuden yleisyydestä perustuvat kansainvälisiin tutkimuksiin. Häkkinen
Kannabista on käyttänyt THL:n viimeisimpien tietojen mukaan vuoden aikana noin 280 000 ja kuukauden aikana noin 100 000 suomalaista. Päivittäisiä käyttäjiä on noin kymmenentuhatta.
– Aina kun THL on julkaissut tuoreimmat luvut, ne ovat nousseet edellisestä, Häkkinen sanoo.
Yksi Queenslandin yliopiston tutkimuksen tekijöistä, emeritusprofessori Wayne D. Hall, oli Häkkisen mukaan puhumassa Päihdelääketieteen päivillä vuonna 2021, joka järjestettiin interaktiivisena webinaarina. Hän mainitsi siellä osana esitystään, että kannabisriippuvuus voi kehittyä jopa joka toiselle kannabista päivittäin käyttäville ihmisille.
Kannabisriippuvuus määritellään Häkkisen mukaan haastattelemalla ja havainnoimalla potilasta. Henkilön täytyy täyttää kolme kuudesta riippuvuuden kriteeristä, jotta hänelle voidaan antaa diagnoosi kannabisriippuvuudesta.
Eduskuntavaaliehdokas ei koe tviittiään harhaanjohtavaksi
Salonen kirjoittaa tviitissä, että puhuu kannabiksen käyttäjistä. Hän ei ole tehnyt erottelua kannabiksen säännöllisten käyttäjien sekä sitä edes kerran kokeilleiden välillä.
Salonen arvioi Moreenimedian haastattelussa, että hänen tviittinsä ei ole harhaanjohtava. Hän kertoo löytäneensä tiedon kymmenen prosentin riippuvuusluvusta THL:n sivuilta.
– Jos puhutaan kannabiksen säännöllisistä käyttäjistä, pitää heistä puhua erikseen. Jos taas puhutaan yleisesti kannabista käyttäneistä ja kokeilleista, voidaan silloin puhua tästä kymmenestä prosentista, Salonen kertoo puhelinhaastattelussa.
Moreenimedian toimitus ei löytänyt THL:n sivuilta suoraa mainintaa kymmenen prosentin riippuvuusluvusta. Duodecimin terveyskirjastossa mainitaan, että kannabisriippuvuus voi kehittyä noin kymmenelle prosentille kannabiksen kokeilijoista. Kyseisen terveyskirjaston artikkelin on kirjoittanut Margareeta Häkkinen.
Salonen kertoo, että hän ei ollut tehnyt tviitissään tarkempaa erottelua säännöllisten käyttäjien ja kaikkien kannabiksen kokeilijoiden välillä.
Twitter on hänen mukaansa hankala alusta, sillä yhden päivityksen pieneen merkkimäärään on mahdotonta avata kaikkia asioita perusteellisesti. Twitterissä on myös mahdollisuus asioiden väärin ymmärtämiseen.
– Tässä oli myös kyse vain yksittäisestä tviitistä, jossa vastasin toisen henkilön tekemään tviittiin. Olen tehnyt erikseen pidempiä tviittiketjuja, joissa avaan omaa päihdepolitiikkaani tarkemmin.
Eduskuntavaaliehdokkuuden lisäksi Salonen toimii SDP:n nuorisojärjestö Demarinuorten pääsihteerinä.
Fakta: Kannabisriippuvuuden kriteerit
Henkilön tulee täyttää ainakin puolet seuraavista kriteereistä. Lisäksi päihteen käytön tulee olla jatkunut ainakin kuukauden ajan, tai olla toistuvaa.
1. Ihmisellä on voimakas, pakonomainen tarve käyttää ainetta.
2. Ihmisen on vaikea kontrolloida käytön aloittamista ja lopettamista tai käytettyjä aineen määriä.
3. Fyysiset tai henkiset vieroitusoireet (tai molemmat), kun käyttöä vähennetään.
4. Toleranssi aineelle nousee, tarvitaan yhä suurempia annoksia toivotun vaikutuksen saamiseksi.
5. Ihminen keskittyy aineen hankkimisen, käyttöön tai käytöstä toipumiseen muiden elämän osa-alueiden kustannukselle.
6. Vaikka henkilö huomaa, että käytöstä on itselle haittaa, jatkaa hän silti käyttöä.
Lähde: THL ja A-Klinikkasäätiön ylilääkäri Margareeta Häkkinen sekä Psykiatrian luokituskäsikirja (2012)
Juttu on osa Moreenimedian faktantarkistusjuttujen sarjaa, jossa journalistiikan opiskelijat perkaavat eduskuntavaaliehdokkaiden väitteiden totuusarvoa.
Jääkiekkoilija Jessi Helin painaa pitkää päivää – treenien ja pelien lisäksi täytyy käydä myös töissä
Jessi Helin, 19, vastaa videopuheluun kotonaan Espoossa. Hän huikkaa hakevansa vähän vaatetta ja palaa kuvaruutuun joukkueensa sinisessä hupparissa. On sunnuntai ja urheilijalla edessä harvinainen vapaapäivä. Helin lähtee kuitenkin jäähallille katsomaan naisten liigapeliä.
Helin pelaa Kiekko Espoon naisten akatemiassa mestistä, eli toisiksi korkeinta sarjaa, hyökkääjänä numerolla 64. Arki on täyttä, sillä urheilemisen lisäksi hän työskentelee päiväkodissa, ohjaa luistelukoulua ja valmentaa alle 8- ja 10-vuotiaita. Huumorintajuinen Helin on valmennettaviensa keskuudessa erittäin pidetty.
Helinin uran vaiheet
Helin aloitti 7-vuotiaana Tapparan poikien kiekkokoulussa Tampereella. Monia joukkuelajeja harrastanut Helin valitsi jääkiekon, koska se tuntui heti omalta ja tarjosi aktiiviselle lapselle riittävästi haastetta.
– Jalkapallo oli vähän tylsää, kun siinä ei saanut taklata. Enhän minä ymmärtänyt, ettei 7-vuotias tyttö saa taklata jääkiekossakaan.
Tapparasta Helin siirtyi Ilveksen tyttökiekkoon. Parhaita muistoja ovat ensimmäiset turnausmitalit: pääsi pelaamaan ja voittamaan samanhenkisten tyyppien kanssa.
– Ei ollut enää sellaista, että kaikille jaettiin mitalit säälistä.
Helinin idoleita ovat nykyään valmentajana toimiva Venla Hovi sekä Tapparasta ponnistanut, ammattiuraa Ruotsissa pelaava Petra Nieminen. Helin mainitsee myös tuttunsa Aleksander Barkovin, josta puhuu lempinimellä Sasha. Esikuvia löytyi kotoakin, sillä Helinin isä ja isoveli pelasivat kiekkoa. Vanhemmat ovat olleet harrastuksen mahdollistajina korvaamattomia.
Ilveksestä Helin siirtyi Kooveen naisiin ja jatkoi HPK:n riveihin. Muutto ensin Hämeenlinnaan ja sen jälkeen Espooseen loi etäisyyttä perheeseen ja kavereihin, eikä aikaa kotona käymiseen juuri löydy.
– Välillä joutuu luopumaan, kun ei ilman kiekkoa osaa olla. Onneksi ystäviä löytyy joukkueesta.
Naisten jääkiekossa on vielä parannettavaa
Pelaaminen on kallista. Helinin mukaan keskiverto kausimaksu on noin 2 000 euroa, lisäksi täytyy ostaa varusteita. Liigassa pelaaminen ei välttämättä maksa, ja kovatasoiset maajoukkuepelaajat voivat hakea tukia. Kiekolla ei naispelaaja kuitenkaan kotimaassa voi itseään elättää. USA:ssa, Kanadassa ja Ruotsissa on toisin.
– Ei niin, että tulen treeneihin, kun töiltä ehdin. Siellä treenit ovat se työ.
Naiskiekko on Helinin mukaan mennyt Suomessakin eteenpäin, mutta paljon on kehitettävää. Miespelaajat keskittyvät kokopäiväisesti treenaamiseen. Lisäksi poikien ja miesten pelaaminen saa mediassa naisia enemmän näkyvyyttä. Helinistä olisi kiva, jos naiskiekosta puhuttaisiin ihan jääkiekkona.
Joskus on väitetty, ettei naisten kiekko ole mielenkiintoista, koska siinä ei taklata. Ruotsissa taklaaminen sallittiin tällä kaudella, ja Helin toivoo samaa myös Suomeen. Ei siksi, etteikö pelaaminen olisi mielenkiintoista muutenkin, vaan koska silloin valmennettaisiin ottamaan iskuja oikeaoppisesti vastaan, jolloin ei sattuisi niin usein, hän pohtii. Helin sai taannoin pahan osuman päähän, kun vastustaja törmäsi häneen kyynärpäät edellä. Helin toivoo ymmärrystä sille, miten kovaa ja teknistä pelaaminen on sukupuolesta riippumatta.
Joukkueissa tärkeintä on yhteenkuuluvuus ja hyvät taustajoukot. Jääkiekkoa harrastusvalintana pohtiville perheille Helin haluaa sanoa, että päästäkää rohkeasti lapset kokeilemaan.
– On tärkeää etsiä ja toteuttaa unelmiaan miettimättä liikaa, mitä muut ajattelevat.
Juuso Savilaakson analyysi: Kun Pillupäiväkirjat närästää, aletaan leikata Ylen budjetista
Tulisiko Ylen budjettia leikata vai ei? Tämä kysymys on aiheuttanut viime vuosina toistuvasti polarisaatiota journalismia koskevassa poliittisessa keskustelussa. Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva julkaisi loppuvuodesta 2022 kyselytutkimuksen, jonka mukaan yli puolet kansalaisista olivat valmiita leikkaamaan Ylen budjetista. Lähestyvien eduskuntavaalien alla aiheesta on muotoutunut myös vaalikysymys. Konkretiaa pöytään toivat niin ikään loppuvuodesta 2022 julkaistut kokoomuksen ja perussuomalaisten varjobudjetit, joissa Ylen budjettia oltiin leikkaamassa yli sadalla miljoonalla eurolla.
Siinä missä oikeistolaisten oppositiopuolueiden motiivina Ylen budjetin leikkaamiseen on mainittu esimerkiksi vihervasemmistolaisuutta painottavaksi koettu tarjonta, liikkuvat muun kansan keskuudessa myös toisenlaiset aiheet. Esimerkiksi Twitterissä Ylen sisältöä on kritisoitu luonnehtimalla sitä ”hömppämäiseksi” tai turhaksi. Suoratoistopalvelu Yle Areenaa on arvosteltu, ja etenkin sen tuottama sarja ”Pillupäiväkirjat” ja Miisa Nuorgamista kertova dokumentti ”Katkeamaton” ovat saaneet osakseen kritiikkiä. Yle-veroa maksavat kansalaiset joutuvat ikään kuin kantamaan kortensa kekoon mediayhtiön puolesta, joten turhaksi koettu sisältö aiheuttaa helposti närkästystä. Ylen budjettikiistan synnyttämien argumenttien taakse katsottaessa huomataan, että sen todellisena aiheuttajana on journalismin laajempi kehityskulku.
Mediakentän digitaalinen murros on kehittänyt journalismia kohti entistä yleisölähtöisempää suuntaa. Penseä ja välinpitämätön suhtautuminen yleisöön on jätetty taakse, ja toimittajat kokevat kasvavissa määrin tehtäväkseen yleisön ottamisen mukaan journalistiseen prosessiin sekä median kuluttajien palvelemisen. Tässä yhteydessä ”kuluttaja” on tärkeä avainsana, sillä yleisö nähdään nimenomaan joukkona, jolle halutaan tarjota kiinnostavaa ja viihdyttävää sisältöä.
Etenkin Yle Areena pyrkii tarjoamaan katsojilleen mielenkiintoista, usein jopa huomiota herättävää sisältöä, ja laajan budjettinsa ansiosta se onnistuu pitämään tarjontansa myös monipuolisena. Areenan kohusarjoja kritisoivat käyttävät argumentteinaan muun muassa sisällön vähäistä kiinnostavuutta tai tarpeellisuutta, mutta tilastot puhuvat toista: esimerkiksi jo edellä mainitut sarjat ”Pillupäiväkirjat” ja ”Katkeamaton” ovat kumpikin keränneet Areenassa satoja tuhansia näyttökertoja. Yle on siis onnistunut luomaan sisältöä, joka vetää kuluttajien huomiota puoleensa.
Journalismin kehittyessä moninaistuvat myös käsitykset siitä, mikä sen teossa on tavoiteltavaa. Ylen budjetin leikkaamista kannattava kansanosa näkee journalismin yhteiskunnallisen roolin perinteitä kunnioittavalla tavalla. He uskovat, että etenkin verovaroin rahoitetun journalistisen sisällön tulee olla asiapitoista ja että esimerkiksi viihteellisyyden tulisi jäädä vähemmälle. Toisaalta Yleä puolustavat ovat omaksuneet modernimman näkemyksen journalismista. Siinä toimittajan rooli on kehittynyt palvelijamaisempaan, yleisöä viihdyttävämpään ja osallistavampaan suuntaan. Lopulta kysymys on ihanteita koskevista mielipide-eroista, mutta toisaalta yleisölähtöisen sisällön menestys pakottaa konservatiivisemmankin kuluttajan miettimään, mitä pöytään tuotavaa yleisön mieltymykset huomioon ottavalla journalismilla on.
Moreenimedia julkaisee faktantarkistuksia eduskuntavaaliehdokkaiden väitteistä
Jutut tuotetaan tiedon verifioinnin ja faktantarkistuksen työpajakurssilla, jolle osallistuu 15 journalistiikan maisterivaiheen opiskelijaa. Kaikki sarjassa julkaistut jutut löytyvät Teemat-valikosta kohdasta Faktantarkistus. Moreenimedia julkaisee juttuja vaalipäivään asti.
Kurssin opettajana haluan muistuttaa lukijoita siitä, että emme ole uutis- tai faktantarkistusorganisaatio, vaan yhden yliopiston opetusperiodin ajan kestävä työpajakurssi. Emme siis voi pyrkiä erityiseen kattavuuteen vaaliteemojen, puolueiden saati ehdokkaiden suhteen. Tottakai pyrimme silti tarkistamaan väitteitä ainakin kaikilta eduskuntapuolueilta.
Sopiva tarkistuksen kohde sisältää väittämän, jonka faktapohjaisuutta on mahdollista arvioida riippumattomien lähteiden perusteella. Mielipiteet tai vaalilupaukset eivät sovellu faktantarkistuksen kohteiksi.
Opiskelijat ovat etsineet väitteitä somealustoilta, paristakin syystä. Ensinnäkin sosiaalinen media on nykyään erittäin olennainen poliittisen keskustelun areena. Toiseksi emme ainakaan tiedä, että mikään muu journalistinen media keskittyisi erityisesti somessa esitettyjen vaaliväitteiden tarkistamiseen. Esimerkiksi Yle tekee faktantarkistusjuttuja omien vaalilähetystensä sisällön pohjalta.
Eri somepalveluissa käydään omantyyppistään debattia, joten opiskelijat ovat haravoineet väitteitä Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja Tiktokista.
Monet politiikan faktantarkistussivustot käyttävät erilaisia kuvaajia, joilla ne määrittävät väitteen totuusarvoa todesta epätoteen ja siltä väliltä. Jotkut taas jättävät jutunteon väliin, jos väite vaikuttaa nopean tsekkauksen perusteella todelta. Esimerkiksi Yhdysvaltain vanhin politiikan faktantarkistusivusto FactCheck.org linjaa näin: “Missiomme on vähentää petoksen ja hämmennyksen määrää Yhdysvaltain politiikassa, joten keskitymme väitteisiin, jotka ovat vääriä tai harhaanjohtavia.”
Päätimme kurssillamme lähteä vastaavalle linjalle. Koska nämä jutut ovat osa opiskelua ja faktantarkistusjournalismin käytännön harjoittelua, oppimisen kannalta hyödyllisintä on virheiden, epätotuuksien ja suoranaisten valheiden perkaaminen. Emme siis kirjoita todenmukaisiksi osoittautuneista väittämistä, vaikka niitä on toki tullut etsinnöissä runsaasti esiin.
Toisin kuin vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa tai Virossa, Suomessa ei ole yhtäkään julkaisua, joka tekisi politiikan faktantarkistusta systemaattisesti ja ympärivuotisesti. Duke-yliopiston Reporter’s Lab pitää yllä tietokantaa faktantarkistusivustoista. Sen mukaan aktiivisia toimijoita on koko maailmassa tällä hetkellä 391.
Norjassa kuusi suurta mediaa perusti yhdessä vuonna 2017 yhteisen faktantarkistustoimituksen nimeltä Faktisk. Olisiko mahdollista, että Suomessakin kilpailevat uutisorganisaatiot ryhtyisivät yhteistyöhön politiikan faktantarkistuksessa?
No, sitä odotellessa. Muutamat suuret mediat ovat tavanneet aktivoitua vaalien alla, mutta mikään niistä ei ole ottanut politiikan faktantarkistusta pysyväksi osaksi toimitustyötä.
Alan pioneeri Suomessa on vuonna 2014 EU-parlamenttivaalien alla perustettu Faktabaari, jonka kanssa kurssimmekin tekee yhteistyötä. Ikävä kyllä Faktabaarilta puuttuu pysyvä rahoitus, jonka turvin se voisi palkata toimittajia tai faktantarkistajia tekemään työtä ympärivuotisesti.
Suomessa työskentelee myös yksi AFP-uutistoimiston faktantarkistaja, mutta AFP ei tarkista poliitikkojen väitteitä vaan keskittyy muunlaiseen sosiaalisessa mediassa ja internetissä liikkuvan disinformaation kumoamiseen.
Tiedon verifioinnin ja faktantarkistuksen kurssille osallistuvat opiskelijat ovat suorittaneet ennen työpajakurssia myös luentosarjan, jolla on käsitelty esimerkiksi salaliittoteorioita, propagandaa, disinformaatiota, trollausta ja toisaalta myös kriittistä ajattelua. Heillä on siis faktantarkistustyöhön jo vahva teoreettinen pohja. Nyt on siirrytty käytäntöön.
Käymme edelleen läpi faktojen tarkistamista, tiedon verifiointia ja misinformaation muotoja monesta muustakin näkökulmasta poliitikkojen puheiden tarkistamisen lisäksi. Olemme jo jäljittäneet kuvia ja videoita, paikantaneet niitä kartalle ja selvittäneet niiden kuvaushetkiä liki minuutilleen. Vielä on tulossa muun muassa tiedonhaun syventämisen ja tarkentamisen taitoja, deepfakejen tutkimista ja disinformaation kaivelua suljetuista ympäristöistä. Teknologian nopeutuneen kehityksen vuoksi väärentämisestä tulee koko ajan helpompaa ja disinformaatiosta uskottavampaa. Siksi nämä ovat taitoja, joita journalistit jatkossa tarvitsevat.
Mitä pohditaan rauhanliikkeessä, kun Euroopassa soditaan ja Suomi liittyy Natoon? – ”Väkivallattomuus ei koskaan ole naiivia”
Rauhanaktivisti Timo Virtala kannusti ajattelemaan boksin ulkopuolelta ja käyttämään mielikuvitusta. Itse hän visioi Naton hajottamista Venäjän hyökkäyssodan lopettamiseksi.
Samassa yhteydessä tehtäisiin sopimus, maailmanjärjestys, johon Venäjäkin olisi tyytyväinen – ei myönnytyksenä, vaan aidosti järjestelmänä, joka toimisi.
– Kaikessa yksinkertaisuudessaan, naiivisti, tehdään sopimus: että nämä ovat ne rajat mitä kunnioitetaan, nämä ovat itsenäiset valtiot, ja jokainen armeija pysyy omalla puolellansa. Jos jonkun armeija menee toisen puolelle, niin kaikki muut hyökkäävät sen kimppuun, joka hyökkäsi. Tai jotain realistisempaa.
Timo Virtala, joka rauhanaktivistiroolinsa lisäksi tunnetaan myös sosiologina ja tietokirjailijana, oli keskiviikkoiltana 23.11. keskustelemassa poliitikko ja rauhanlähettiläs Rahim Alizadan kanssa Tampereen pääkirjastossa järjestetyssä Metso Talk -tilaisuudessa. Käsittelyssä olivat rauhanliike ja sen tila nykytodellisuudessa, Suomen asevelvollisuusjärjestelmä ja Nato.
Sekä Virtala että Alizada ovat mukana rauhanjärjestö Sadankomitean toiminnassa. 1960-luvulla perustetun järjestön työnsarka ei ole alkuajoista vähentynyt, vaan tilanne on Alizadan mukaan nyt aiempaakin pahempi. Pakolaisten määrä maailmassa on tänä vuonna ensimmäisen kerran ylittänyt sadan miljoonan rajan. Merkittäviä syitä pakolaisuudelle ovat sodat ja väkivaltaisuudet.
Virtala kertoi, että Sadankomitea ja Rauhanliitto ovat vuosikymmenten ajan kritisoineet Putinin ajamaa kehitystä ja pyrkineet toiminnallaan edistämään lehdistönvapautta, vähemmistöjen oikeuksia, avoimuutta ja moniäänisyyttä. Tilanne Venäjällä on kuitenkin mennyt täysin päinvastaiseen suuntaan.
Sota vei aluksi innon rauhantyöhön
Nyt käynnissä olevan Venäjän hyökkäyssodan kaltaiset sodat – sodat, joissa valtio hyökkää toiseen ja haluaa laajentaa alueitaan – olivat Virtalan mukaan käyneet toisen maailmansodan jälkeen harvinaisiksi, ja siksi sodan syttyminen olikin monelle suuri yllätys ja pettymys.
– Ensimmäinen reaktio oli järkytys ja jonkin asteinen lamaantuminen, Virtala kuvaili omia tuntemuksiaan.
– Intoni tehdä rauhantyötä meni ensimmäisten päivien aikana nollaan. Ei huvittanut tehdä yhtään mitään.
Sittemmin puhti on palannut.
Nyt rauhanliike on Virtalan mukaan monista asioista samaa mieltä kuin suomalaisten enemmistö, media, hallitus ja oppositio: Venäjän hyökkäys on tuomittava, ukrainalaisia on autettava, kansainvälistä oikeutta on kehitettävä ja sotiminen saatava loppumaan.
Nato, venäläisten turistiviisumit ja raja-aidan rakentaminen sen sijaan ovat kiistanalaisempia aiheita, myös rauhanliikkeen sisällä.
Käsiä ei noussut, kun Metson yleisöltä kysyttiin, ovatko väkivallattomuus ja pasifismi nykytilanteessa alkaneet tuntua naiiveilta. Samaa vakuuttivat keskustelijat.
– Väkivallattomuus ei koskaan ole naiivia, Virtala sanoi.
– Ajatus, ettei pahuutta voi voittaa pahuudella, siihen tarvitaan rakkautta, ja että väkivalta aina tuo pelkoa, vihaa, katkeruutta ja kostonhimoa – minusta tämä on loogisesti päätelty. Ja sitten toisaalta, käytännön tasolla, voi olla, että itse päätyisin eri ratkaisuun, jos olisin ukrainalainen tällä hetkellä. Voi olla, että tarttuisin aseeseen.
– Olen sillä kannalla, että väkivalta on jossain ääritilanteessa oikeutettua, ja Suomella on oikeus käyttää väkivaltaa, jos tänne joku väkivalloin hyökkää, Virtala ilmoitti.
Maanpuolustustahto vähentynyt ja kasvanut
Asevelvollisuudesta keskusteltaessa esille tuli Suomen mallin harvinaisuus. EU:ssa vastaavanlainen yleinen asevelvollisuus on käytössä vain Virossa, Kreikassa ja Kyproksella. Järjestelmän muuttamisen – vapaaehtoiseksi kaikille tai pakolliseksi kaikille sukupuolille – Virtala näki nykytilanteessa käytännössä mahdottomana.
Armeija ei pystyisi ottamaan vastaan 20 000 ylimääräistä alokasta vuosittain, ja toisaalta täydelle vapaaehtoisuudelle ja siitä seuraavalle armeijan pienenemiselle ei löydy eduskunnasta tukea.
Sukupuolten välinen epätasa-arvo on kuitenkin nykymallin ongelma, Alizada sanoi.
– Vaikka on demokratia, on tällaisia asioita, joihin ihmisiä pakotetaan.
Virtala arveli tämän olevan yksi syistä, jonka vuoksi muualla Euroopassa mallista on luovuttu.
– Ei katsota, että tällainen kuuluu enää moderniin oikeusvaltioon.
Reservistä eronneiden määrä on viime vuosien muutamasta sadasta noussut tänä vuonna jo viiteen tuhanteen. Virtala huomautti, että Suomessa on kuitenkin noin 900 000 armeijan käynyttä alle 60-vuotiasta, joista nyt siis 5 000 on poistunut reservistä.
Alizada arveli syyksi haluttomuuden sotimiseen.
Virtala nosti esiin myös vastakkaisen ilmiön, eli kasvaneen maanpuolustustahdon, joka näkyy muun muassa vapaaehtoisten maanpuolustuskurssien osanottajamäärissä.
Ihmiskunnan neljä suurinta haastetta
Epävakaassa turvallisuustilanteessa useat maat kasvattavat puolustusbudjettejaan tuntuvasti ja ostavat lisää aseita turvakseen. Virtala kaipasi puhetta kokonaisturvallisuudesta.
– Mikä on se ratkaisu, millä tuotaisiin turvallisuutta koko Euroopalle ja maailmalle, ja mikä olisi se ratkaisu, johon Venäjä tulisi mukaan?
Virtala pohti, että Nato olisi pitänyt hajottaa jo kylmän sodan päätyttyä tai vaihtoehtoisesti ottaa Venäjä siihen mukaan.
Alizada muistutti, että Turkki pommittaa parhaillaan kurdialueita.
– Ja koska se on Nato-maa, eihän sille kukaan voi sanoa mitään.
Natoon liittymisen myötä Suomessa pitäisi Virtalan mielestä alkaa puhua ydinaseista.
– Laitan ihan samaan kategoriaan pandemian, ydinaseet, ilmastonmuutoksen ja lajikadon. Tässä on neljä ihmiskunnan suurinta haastetta tällä hetkellä, Virtala sanoi.
Alizada toivoi, että Nato-Suomi pitäisi kiinni maineestaan ihmisoikeuksien ja rauhanprosessien edistäjänä.
– Meidän täytyy miettiä tarkkaan, miten lähdemme Natoon ja minkälaisia vaatimuksia laitamme pöytään, Alizada sanoi.
Mutta se rauha. Mitä se sotaa Afganistanista Suomeen paenneelle Rahim Alizadalle merkitsee?
– Se on enimmäkseen tunne. Että sä voit tehdä sitä mitä sä haluat, sä voit elää miten sä haluat ja edistää sulle tärkeitä asioita.
Metso Talk on Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen, Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden, kaupunkikulttuuriyksikön ja pääkirjasto Metson yhteistyössä toteuttama kolmiosainen keskustelusarja, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista.