Näsijärven katveessa sijaitsevassa Hiedanrannassa työskennellään ahkerasti. Muutaman kilometrin päähän Tampereen keskustasta on noussut kulttuuritila Kuivaamo, sirkuksen harjoituspaikka Sirkus Faktori ja sisäskeittihalli Kenneli DIY. Kaupunki on vuokrannut työtiloja käsityöläisille ja taiteilijoille, jotka muodostavat yhdessä Hiedanrannan Pajan. Heitä on yhteensä noin kaksikymmentä.

Pajan työtilojen ikkunoista loistavat värikkäät graffitit. Ne tasapainottavat viileyttä sisätiloissa, joissa ei ole toistaiseksi lämmitystä tai juoksevaa vettä. Tunnelma on silti lämmin eri alojen ammattilaisten rientäessä ympäri rakennusta. Ilmapiiri on käsin kosketeltavan innostunut heti aamusta.

Astumme sisään muotoilija Anni Jokisen työtilaan. Tiloissa toimii hänen yrityksensä Humbugi. Siellä hän valmistaa kierrätysnahasta tuotteita, kuten laukkuja, kukkaroita ja koruja. Hiedanrannassa hän on työskennellyt elokuusta lähtien.

– Kiinnostuin nahasta hattukaupassa työskennellessäni. Sen jälkeen ekologinen ajattelu johdatti minut kierrätysmateriaalien pariin. Parasta työssäni on uusien tuotteiden luominen. Käyttäisin jokaista suunnittelemaani tuotetta itsekin, kertoo Jokinen.

– Kun sanon tekeväni käsitöitä, niin ihmiset sanovat, että ”vau, hienoa!” Käsitöihin ei haluta silti kuluttaa, mikä kertoo työn arvostuksen puutteesta.

Parrakkaita miehiä ja nuoria naisia

Viereisessä työhuoneessa työskentelee suutari Noora Honkanen. Ilmaan leviää jatkuvasti pölyä, kun hiomapaperi muokkaa parhaillaan valmistuvaa kenkää jalkaan sopivaksi. Hän nauttii eniten asiakkaidensa kanssa hulluttelusta. Honkasen mielestä kenkien tulisi olla yksityiskohtia, jotka herättävät keskustelua.

– Etenkin ihmiset, jotka kaipaavat erikoisuutta, löytävät minut. Arvojeni mukainen uniikkius on minulle tärkeää, joten teen tuotteitani rajallisesta ylijäämänahasta. Silloin kukaan muu ei omista samanlaisia kenkiä, Honkanen sanoo.

– Päätin 18-vuotiaana, etten tee elämässäni mitään, mistä en tule onnelliseksi. Kenkien tekeminen tuntui omalta jutultani, sillä minusta se on hullunhauskaa. Tulevaisuudessa haluaisin lähteä opettamaan Nepaliin jalkineiden valmistusta ja opastaa paikallisia luomaan siitä elinkeinon.

Lähipiiri oli aluksi huolissaan Honkasen suuntauduttua jalkinealalle, mutta hän ei ole katunut valintaansa. Nuori suutari uskoo unelmiinsa ja puhuu huvittuneena ihmisten mielikuvista, joissa suutareiden ajatellaan olevan enimmäkseen keski-ikäisiä miehiä.

Nautinnollinen työ ei ole rankkaa

Honkanen ei ole suinkaan ainut Pajalla, joka suhtautuu unelmiinsa hyvin intohimoisesti. Vastakkaisella puolella yläkertaa avautuvat kuvataiteilija Meri Korpelan tilat. Hän opiskelee juuri nyt arkkitehdiksi Tampereen teknillisessä yliopistossa. Korpela haaveilee voivansa tehdä töitä omassa yrityksessään täysipäiväisesti. Korpelan työhuone on täynnä monenlaista taidetta: maalauksia, hiilitöitä ja piirustuksia.

– Tämä on sydämenasia. Taiteen tekeminen on kulkenut pienestä pitäen mukanani, ja nykyään käymme maalaamassa ulkona mieheni kanssa. Minua kiehtovat mahdollisuudet onnistua ja näyttää jotakin kaunista. Töitä tehdään paljon eikä se ole rankkaa, kun työstä nauttii, sanoo Korpela.

Kuvataiteilija tietää, mitä tekee ja sen näkee hänen kädenliikkeistään paperin pinnalla. Samalla hän puhuu keskittyneesti esikuvistaan taidemaailmassa.

– Ihailen hyviä maisemamaalareita, kuten impressionisteja. Maisemamaalausta voisi ajatella tylsänä, mutta mielestäni tärkeintä on hetkeen eläytyminen eikä maiseman täsmällinen kopiointi.

Suomi on jäljessä taidelasin valmistuksessa

Korpelan ateljeesta suuntaan Pajan alakerrassa sijaitsevaan Katzstudioon. Värikkään oven avattuani löydän lasinpuhaltaja Dylan Katzin tekemässä töitä tietokoneensa ääressä. Tänään hän ei puhalla lasia.

– Kiinnostuin alasta 12-vuotiaana käydessäni kesäleirillä, jossa oli oma lasistudionsa ja puhaltimensa. Jonkin ajan kuluttua aloin tekemään töitä ympärivuotisesti. Aloitin niin nuorena, että olen ehtinyt tekemään tietysti muutakin, mutta en voisi kuvitella mitään muuta ammatikseni, summaa Katz.

Katz on kotoisin Pohjois-Carolinasta, mutta Suomeen hänet on tuonut rakkaus. Katz näyttää vihkisormustaan hymyillen. Suomessa hänen suunnitelmansa on hakea apurahaa, jotta hän pystyisi ostamaan isomman uunin työtiloihinsa.

– Lasi on niin luova materiaali, että mahdollisuuksia riittää loputtomasti. Suomessa tunnetaan tehdastuottoinen lasi, mutta taidelasi on tuntematonta. Haluaisin olla täällä kehittämässä alaa, jotta asiakkaat tunnistaisivat enemmän kotimaisia tuotteita kuin pelkästään Aalto-maljakot tai Oiva Toikan linnut.

Kierroksemme päätteeksi jäämme keittiötiloihin, joka toimii yhteisön kokoontumispaikkana. Enimmäkseen jokainen työskentelee omassa työtilassaan, mutta taukotilaan tullaan pitämään palavereja ja rauhoittumaan.

– Kun suunnittelemme täällä yhdessä, niin kustannuksetkin ovat pienemmät. Joukossa on enemmän voimaa. Jos luovalla alalla on unelma, niin se vie pitkälle. Usein ihmiset sanovat, että ”aika vaikean alan olet valinnut”, mutta silloin tekee vielä enemmän mieli näyttää pärjäävänsä, tiivistää Honkanen.