Elokuvaharrastaja Lauri Tapanisen mielestä elokuvateattereilla on vakiintunut asema kulttuurikentällä, eivätkä ne ole katoamassa. Elokuvateatterit tukevat kulttuurintuotantoa ja niille löytyy oma paikkansa. Kulttuurin moninaisuus on hänestä rikkaus.

– Pienelle ja erilaista ohjelmistoa sisältävälle teatterille on aina kysyntää. Ovatko ne taloudellisesti kannattavia, se on sitten ongelma, Tapaninen pohtii.

Finnkinolla on kiistattoman suuri, 70 prosentin markkinaosuus suomalaisessa elokuvateatteriteollisuudessa. Siitä huolimatta pienille arthouse-tyylisille elokuvateattereille on kysyntää. Kymmenen viime vuoden aikana elokuvasalien määrä on vaihdellut kymmenillä. Pienten yksisalisten teattereiden määrä on kasvanut sen jälkeen, kun elokuvateatterit luopuivat filmistä lopullisesti vuonna 2013.

Kävijöillä on usein erilaisia mieltymyksiä elokuvakokemuksen suhteen. Elokuva-alan keskusjärjestö Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen arvioi urbaanien pienteattereiden asiakaskunnan koostuvan pääosin opiskelijoista ja kulttuurista kiinnostuneista henkilöistä. Hänen mukaan suurissa elokuvateattereissa, kuten Finnkinon Tennispalatsissa, käyvät sen sijaan kaikki.

– Lapin Kulta on olut, joka kelpaa kaikille. Pienpanimo-oluita taas kuluttavat tietyt ryhmät. Silti molemmat voivat olla täysin kannattavaa liiketoimintaa, Koistinen vertaa.

Pienteatterit löytävät katsojansa kaupungeissa

Erilaisille elokuville löytyy katsojia. Oli kyse monisalisesta Finnkinosta tai pienestä yhden salin teatterista, kävijämäärät jatkavat tasaisesti kasvuaan.

Tampereen Arthouse Cinema Niagarassa vierailee vuosittain noin 40 000 kävijää. Se on noin 10 000 kävijää enemmän kuin seitsemän vuotta sitten. Elokuvateatteri Niagaran hoitaja Juha Elomäen mukaan suurilla paikkakunnilla etuna on se, että yleisöä on tarpeeksi.

Finnkinon ja Niagaran ohjelmistot ovat erilaisia, vaikka teatterit näyttävät myös samoja elokuvia. Niagaran ohjelmisto sisältää pääosin valtavirrasta poikkeavia arthouse- eli taide-elokuvia. Elomäen mukaan osa katsojista ei viihdy suurien teattereiden hälinässä. Niagaran saleissa Elomäki haluaa tarjota ihmisille kotoisan elokuvakokemuksen.

– Elokuvateatteritoiminta on Suomessa sen verran vähäistä, että kaikki tukevat toisiaan. Kaikki voittavat, jos ala menestyy, Elomäki toteaa.

Digitaalisuus sai pääroolin elokuvateattereissa

Kun filmi vaihdettiin kovalevyihin, elokuvien jakelusta tuli käytännöllisempää. Elokuva-ala sai helpotuksen, jota se oli kaivannut. Elokuvateattereiden menestyksestä kertoo digitaalisten valkokankaiden ja 3D-teatterien määrän kasvu. Elomäen mukaan digitalisaatio oli elokuvateollisuuden suurin muutos.

– Filmit olivat ennen fyysisessä muodossa, mutta nyt digikopioita voi levittää rajattomasti. Elokuvateatterimme on suuntautunut taide-elokuviin, joten ennen saimme vain muutaman kopion tiettyä elokuvaa, Elomäki kertoo.

Vaikka teknologian kehitys avaa uusia mahdollisuuksia, kaikkia ei muutos miellytä. Lauri Tapanisen mukaan filmistä luopuminen näkyy laadussa.  Digitaalinen filmi on huonompi kuvalaadultaan heijastettuna valkokankaalle. Hän ei kuitenkaan ole aikeissa seistä uudistusten tiellä.

– Se on kehitystä. Digitoiminen on myös muuttanut ja parantanut montaa asiaa, Tapaninen sanoo.

Elokuvateatteri sijoittaa tulevaisuuteen

Teknologinen kehitys on johtanut elokuvien hintojen nousuun. Kymmenessä vuodessa elokuvalippujen keskihinta on noussut noin 35 prosenttia. Siirtyminen filmiprojektoreista digitaaliseen esittämiseen viisi vuotta sitten maksoi teattereille kymmeniä tuhansia euroja.

Suomeen rantautui muutama vuosi sitten premium-salien trendi. Korkealuokkaiset salit ovat paremmin varusteltuja, ja täten tuovat lisähintaa. Elokuva-alalla uskotaan, että katsojat ovat valmiita maksamaan enemmän uudenlaisesta elokuvakokemuksesta. Filmikamarin toimitusjohtajan Tero Koistisen mukaan uudet sekä päivitetyt elokuvateatterit lisäävät kävijämääriä.

– Kun uusi teatteri avataan tai vanhaa teatteria päivitetään, kyseisen teatterin kävijämäärät nousevat pidemmällä aikavälillä noin 30 prosenttia, usein enemmänkin, Koistinen sanoo.

Lippujen hinnat voivat vaihdella suuresti. Tamperelaiseen Arthouse Cinema Niagaraan pääsee arkisin kuudella eurolla, ja Finnkinolla hinta vaihtelee kymmenen ja kuudentoista euron välillä. Hintaan vaikuttavat elokuvan näytösaika ja paikkakunta.

– Tyypillinen suomalainen käy elokuvissa alle kaksi kertaa vuodessa, jolloin muutamien eurojen hinnan nousu ei ole merkittävä. Haluttu ensi-ilta käydään katsomassa hinnasta huolimatta, Koistinen kertoo.

Mennäänkö vai jäädäänkö elokuviin?

Suoratoistokulttuuri on monipuolistanut elokuvien ja sarjojen katsomismahdollisuuksia. Valtaosa amerikkalaisista jäisi mieluummin kotiin odottamaan ensi-iltaa kuin menisi elokuvateatteriin.

– Kodin kanssa on vaikea kilpailla. Elokuvateatteribisnes kilpailee kaiken sen kanssa, mitä tapahtuu kodin ulkopuolella, kuten konsertit, teatterit ja ulkona syöminen, Koistinen kertoo.

Elokuvayleisölle ensi-illan merkitys on suuri, ja elokuvateatterin etulyöntiasema ensi-iltojen esittämisessä on tärkeä. Jos ensi-illat siirtyvät suoratoistopalveluihin, olisi se kohtalokasta elokuvateatterialalle.

Netflixiä katsotaan kotisohvalta yksin, mutta elokuvissa käydään usein yhdessä. Elokuvateatterit ovat osa treffikulttuuria ja yhdessäoloa. Finnkinon toimitusjohtaja Veronica Lindholm luottaa yrityksen tulevaisuuteen.

– Uskomme tarjoamaamme kokemukseen. Se on pitänyt jo sata vuotta. Meillä on mahdollisuus luoda sellaisia elämyksiä, joita ei pysty saamaan missään muualla, Lindholm sanoo.

Valkokangas säilyttää arvostuksensa

Tapaninen ei sen sijaan pidä elokuvissa käymistä sosiaalisena tapahtumana. Elokuviin mennään keskittymään teokseen, ei ympärillä oleviin ihmisiin. Elokuvateatterissa ystävien kanssa keskusteleminen on teatterikävijän syntilistalla kärjessä.

Ongelma ei kuitenkaan hänen mielestään ole se, katsotaanko elokuvat elokuvateatterissa vai kotona. Hänen mielestään elokuvat kilpailevat suoratoistopalveluiden sarjojen kanssa. Niitä on helpompi kuluttaa, sillä yksi jakso on paketoitu helpommin pureskeltavaan muotoon. Tapanisen mielestä nykyään keskustellaan enemmän sarjoista kuin elokuvista.

Kotona katsominen on nykyään houkuttelevampaa, sillä kotiteatterit ovat aiempaa laadukkaampia. Monet siitä huolimatta kuluttavat viihteensä mieluummin läppärin ruudulta tai puhelimesta. Tapanisen mielestä kokemus menee katsojalta hukkaan, jos elokuvan katsoo pieneltä ruudulta valkokankaan sijaan.

– Elokuva on yksi kokemus, yksi elämys, joten se vaatii enemmän sitoutumista, Tapaninen tiivistää.