Radio Moreenin sähkeet 29.9. kello 15

Sushia tarjoilevat ravintolat saavat kritiikkiä puutteellisesta hygieniasta. Joka kolmas tamperelainen sushiravintola on saanut huomautuksen asiasta. Tämä käy ilmi viimeisimmistä elintarvikevalvonnan julkaisemista Oiva-raporteista. Ravintoloilla on puutteita erityisesti henkilökunnan koulutuksessa ja tuotteiden jäljitettävyydessä.

***

Tampereen kansi- ja areenatyömaan ei uskota pahentavan keskustan liikenneruuhkia ensimmäisessä vaiheessa. Kannen rakentaminen alkaa katualueen ulkopuolella, joten se ei ruuhkauta liikennettä, kertoo kaupungin rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen. Ratapihan päälle nousevan kannen paalutus on tarkoitus aloittaa tänä vuonna, mutta ajankohtaa ei ole vielä päätetty. Kannen ensimmäisen vaiheen on määrä olla valmis vuonna 2021.

***

Tampereen raitiotie saa merkittävän lainan. Euroopan investointipankki on myöntänyt raitiotien ensimmäiselle vaiheelle 150 miljoonan euron lainan. Investointipankin varapääjohtaja Aleksander Stubbin mukaan raitiotie sujuvoittaa ihmisten arkea ja liikennettä. Uuden raitiovaunun kyytiin pääsee vuonna 2021.

***

Veneilyonnettomuuksia tapahtuu nyt vähemmän kuin vuosiin. Asia selviää liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ennakkotilastoista. Tämän vuoden tammi- ja elokuun välillä vesiliikenteessä on kuollut vain 22 henkilöä. Viime vuonna samassa ajassa menehtyi 40 veneilijää. Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu pienille moottoriveneille. Ennakkotietojen mukaan turmien pääsyyt olivat lähes kaikissa tapauksissa veneen kaatuminen ja veneilijän inhimillinen toimintavirhe.

***

Pysäköintiautomaatteja turmeltiin viime yönä Tampereen keskustassa. Useisiin automaatteihin on tungettu paperisilppua maksukortti- ja kolikkoaukkoihin. Rikkoutuneita laitteita on useita keskustan alueella, kertoo paikallislehti Tamperelainen. Paperin työntäminen korttiaukkoon turmelee maksupäätteen. Ilkivallan kohteeksi joutuvien automaattien kortinlukijat joudutaan vaihtamaan. Autoilijoiden kannattaa varautua maksamaan pysäköinti käteisellä.