Milka Rissasen kolumni: Hei ahdistelija, toisen meistä on hävettävä – enkä se ole minä

Yläasteella rinnakkaisluokan poika työnsi minut seinää vasten ja alkoi kouria vaatteideni päältä. Käskin lopettaa. Sain kuulla olevani huora.

Jatkoilla nukuin erään tutun asunnolla ja heräsin siihen, kun miehen kädet olivat vaatteideni alla. Käskin lopettaa. Sain anteeksipyynnön, kun ymmärsin pyytää sitä.

Opiskelijabileissä tuntematon mies puristi minua takapuolesta. Käskin lopettaa. Viiden hengen miesjoukko alkoi nauraa minulle.

En kertonut tapauksista opettajille, vanhemmilleni tai viranomaisille. Häpesin, koska saatoinhan olla liian humalassa, hakeutua itse tilanteeseen tai ylireagoida. Seksuaalinen ahdistelu on niin arkipäiväistä, että siihen on jo turtunut. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyn (2013) mukaan yli 60 prosenttia 8.–9.-luokkalaisista tytöistä on kokenut seksuaalista häirintää joskus tai toistuvasti. Pojista saman on kokenut lähes puolet.

Hollantilaisopiskelija Noa Jansma osoittaa esimerkillään, ettei hän suostu häpeämään. Jansma otti kuvan jokaisen häntä seksuaalisesti häirinneen miehen kanssa ja julkaisi ne Instagramissaan. Kuvia kertyi kuukauden aikana 24. Häpeämisen sijaan miehet olivat jopa ylpeitä päästessään kuvaan.

Häpäisy on tehokkain tapa vaientaa kohde. Vaikka uhri keräisikin rohkeutensa vastustaa ahdistelijaa, hän saattaa leimautua mielensäpahoittajaksi tai tiukkapipoksi. Tekijä vähättelee uhrin tunteita naureskelemalla ja nostamalla kätensä pystyyn. Ahdistelijan tavoitteena ei ole imarrella kohdettaan, eikä huutelu ole kohteliaisuus. Se on vallankäytön muoto, jolla julkista tilaa pyritään hallitsemaan.

Ongelman ratkaisuksi tarjotaan neuvoja siitä, miten ahdistelun uhrin tulisi toimia: käske lopettaa, lyö turpaan, ota huumorilla.

Miksi emme keskity siihen, mitä häiritsijöiden pitäisi tehdä?

Kasvatus on tärkein tapa opettaa, että jokaisella on itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa. Isälläni oli tapana sanoa veljelleni, että tyttöjä pitää kohdella kuin kukkaa kämmenellä. Ei siksi, että tytöt olisivat heikkoja, vaan koska tahdikkuus kuuluu käytöstapoihin.

Ongelma pitää tehdä näkyväksi. Ahdistelu ei ole koskaan kohteen syy.

Mitä helpompaa seksuaalisesta ahdistelusta on puhua, sitä vaikeampaa on ahdistella. Siksi kerron omista kokemuksistani, joihin moni voi samaistua. En uhriutuakseni. En syyttääkseni kaikkia miehiä. Vaan siksi, että enää en suostu häpeämään.