Tampereen yliopiston Kehitysyhteistyö- ja ympäristöpäivillä käsitellään tänä vuonna jatkuvasti muuttuvaa maailmaa. Tapahtumassa pohditaan, miten voidaan parhaiten vastata tulevaisuuden haasteisiin. Ylioppilaskunta TAMYn järjestämä tapahtuma alkaa tänään. Ohjelma jatkuu torstaihin asti. Kehitysyhteistyö- ja ympäristöpäivät käynnistyvät Paperittomuus Tampereella -keskustelutilaisuudella Linna-rakennuksessa kello seitsemäntoista.
***
Tampereen kaupungin tammi–elokuun tulos oli jälleen alijäämäinen. Alijäämän koko on 6,6 miljoonaa euroa. Kaupungin lainamäärän ennustetaan tilikaudella kasvavan 85 miljoonalla eurolla. Asukaskohtainen lainamäärä nousee lähes kahteen ja puoleen tuhanteen euroon. Kaupunginhallitus hyväksyi eilen yksimielisesti katsaukseen kokoomuksen Ilkka Sasin esittämän ponnen. Ohjeen mukaan sosiaali- ja terveyspalveluilta edellytetään toimenpideohjelmaa siitä, miten talousarviossa pysytään.
***
Tampereen yliopistolliseen sairaalaan avataan yksityinen apteekki. Ensimmäinen suomalaisessa sairaalassa toimiva yksityinen apteekki avataan ensi kesään mennessä. Apteekki toimii aluksi väliaikaisissa tiloissa, joista se siirretään myöhemmin sairaalan uuteen pääaulaan. Sairaala-apteekki huolehtii sairaalan yksiköiden lääkehuollosta eikä palvele yksityisasiakkaita. Apteekkari Marianne Ahosen mukaan apteekin sijainti vaikuttaa todennäköisesti lääkevalikoimaan. Harvinaisempia lääkkeitä toimitetaan sairaala-apteekkiin tavallista enemmän.
***
Kirjailija Eeva Kilpi on saanut Aleksis Kiven rahaston palkinnon. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura palkitsi Kilven monipuolisen ja yhteiskunnallisesti merkittävän elämäntyön tekemisestä. Palkinnon arvo on 25 000 euroa. 89-vuotias Eeva Kilpi on julkaissut useiden romaanien lisäksi muun muassa novelli- ja runokokoelmia sekä kuunnelman. Aleksis Kiven palkinto on Suomen vanhin kirjallisuuspalkinto.
***
Paimiossa Varsinais-Suomessa on tapahtunut aamulla vakava öljyvahinko. Paimion lämpökeskuksesta pääsi vuotamaan 25 kuutiota kevyttä polttoöljyä keskuksen suoja-altaaseen. Osa öljystä kulkeutui jätevesiviemäriin. Pelastuslaitokselta kerrotaan, ettei viemäristöstä pitäisi kulkeutua päästöjä luontoon ja vesistöön. Öljyn mahdollista päätymistä Paimionjokeen selvitetään kaiken varalta.