Hyvinkääläinen Tuula Saarinen kuvailee omaa tyyliään klassiseksi.

Miten meikkaavaan ikäihmiseen suhtaudutaan? Eläköitynyt muotitoimittaja kertoo kokemuksistaan

Erilaisissa tutkimuksissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa puhutaan paljon ulkonäköpaineiden lisääntymisestä. Varsinkin nuorilla paineet ovat etenkin sosiaalisen median myötä lisääntyneet.

Entinen muotitoimittaja, 71-vuotias Tuula Saarinen meikkaa ulos lähtiessään ja harkitsee tarkkaan pukeutumistaan. Hyvinkääläisellä Saarisella ei ole ollut vanhenemisesta johtuvia ulkonäköpaineita.

– En tunne ulkonäköpaineita. Vanheneminen on etuoikeus, vanhaksi tullaan vain elämällä pitkään.

Saarinen kirjoittaa blogia, jossa hän on käsitellyt muutama vuosi sitten esimerkiksi omaa meikkaamistaan.

– Aloitin meikkaamisen vähän ennen kuudettatoista syntymäpäivääni. Yli viiden vuosikymmenen aikana olen kokeillut monet tyylit, myös ylilyönnit.

Ulkonäköpaineista ja siitä, kuka määrittelee, miltä meidän tulee näyttää keskustellaan Tampereen pääkirjasto Metson lavalla järjestettävässä ensimmäisessä Metso TALK -keskustelussa 15.11.2017 kello 18.00 alkaen. Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen kanssa yhteistyössä järjestetyssä tapahtumassa vieraana ovat taiteileva tutkija Saara Särmä ja Saara Sarvas Ylen Vaakakapinasta. Seuraa keskustelua livenä Metson Youtube-videolta.