– Kuolema on väistämätön. On parempi suhtautua siihen kevyemmin kuin pelätä jatkuvasti, toteaa tamperelainen Jenni Repo.
Repo, 21, ei kavahda ajatusta kuolemasta – ei edes omastaan. Repo on yksi siitä kasvavasta joukosta suomalaisia, joka valitsee arkkuhautauksen sijasta tuhkauksen. Ajatus alkoi itää, kun Repo kuuli äitinsä tahtovan krematoinnin. Eri uskontoihin tutustumisen jälkeen häntä alkoi kiehtoa myös ajatus hindulaisesta elämän kiertokulusta, joka alkaa ruumiin tuhkauksesta.
Repo ei tahdo mädäntyä arkussa, mutta muuten hän ei ruumiinsa puolesta murehdi. Hän saattaa antaa sen jopa lääketieteen opiskelijoiden käyttöön, ja elimensä hän aikoo luovuttaa joka tapauksessa. Hautaamispaikallakaan ei ole naiselle sen kummempaa merkitystä.
– Hautajaiset järjestetään läheisten vuoksi, joten olisi kiva, että he saisivat päättää, mihin haluavat minut laittaa.
Revon mutkatonta suhtautumista elämän päättymiseen ihmetellään, mutta hänestä kuoleman yletön pelkääminen on vain huvittavaa.
– Enemmän minua pelottaa läheisten kuolema, koska enhän minä omasta kuolemastani kärsi tai joudu sitä suremaan.
Kaupunkilaiset edelläkävijöinä
Suomen hautaustoiminnan keskusliiton mukaan tuhkaus on yleistynyt Suomessa nopeasti. Vielä 25 vuotta sitten kaikista Suomen vainajista tuhkattiin reilusti alle viidesosa. Luku on noussut tasaisesti, ja viime vuonna ylitettiin merkittävä rajapyykki, kun yli puolet vainajista matkasi ajasta iäisyyteen krematorion kautta.
Perinteistä arkkuhautaustakaan ei ole kuopattu, sillä tuhkauksen suosiossa on suuria alueellisia eroja. Suosituinta se on suurissa kaupungeissa: Tampereella tuhkauksen valitsee vuosittain noin 78 prosenttia, Helsingissä luku on ylittänyt 80 prosentin rajan jo vuosikymmen sitten. Sen sijaan Itä-Suomen ja pohjoisen krematorioissa on hiljaisempaa.
Erot selittyvät Suomen hautaustoiminnan keskusliiton pääsihteeri Matti Karjalaisen mukaan ennen kaikkea muuttoliikkeellä. Muuttotappioalueilla on suuret hautausmaat, joissa riittää tilaa. Kaupungeissa ei tahdota rakentaa enää uusia hautausmaita, vaan jo olemassa olevia pyritään käyttämään uudelleen. Silloin ne voivat olla keskellä kaupunkia ja lähellä ihmisiä.
Asenteet vapautuvat
Tilan puute ei ole ainut syy sille, miksi perinteinen maahan laskeminen on alkanut väistyä uuden tieltä. Ympäristötietoisuus on lisääntynyt valtavasti, ja ekologisia valintoja tehdään myös hautajaisjärjestelyissä.
– Maaperään ei tahdota kätkeä enää muuta kuin tuhka. Se koetaan ekologisemmaksi tavaksi haudata, Karjalainen selventää.
Myös asenneilmapiiri on muuttumassa. Ennakkoluulot kolkoista ja epäsiisteistä krematorioista ovat vähitellen hälvenneet, ja tuhkaus on nostettu samalle viivalle perinteisen arkkuhautauksen kanssa.
Useimmat tuhkausta toivovat valitsevat viimeiseksi leposijakseen uurnan, mutta muitakin vaihtoehtoja on tarjolla. Tuhkat voi sirotella Karjalaisen mukaan ympäristölakien sallimissa rajoissa luontoon, kuten maahan tai mereen – sinne, mikä on ollut vainajan eläessä hänelle mieluinen paikka.
Tuhkan kemialliset ominaisuudet mahdollistavat sen, että kokeilla voi myös jotakin aivan muuta. Ympäristöstään välittävä voi vähentää hiilijalanjälkeään vielä kuolemansa jälkeen ostamalla uurnan, jossa kasvatetaan ravinteikkaan tuhkan avulla puu. Kimalluksesta pitävä voi puristaa Sveitsissä tuhkista timantin.