Kaj Ahlstrand, 50, avaa eläintuhkaamonsa oven. Pohjolan eläintuhkaus toimii Topparinmäellä Kokkolassa, aivan teollisuusalueen kupeessa. Erikoinen pressuhalli tien päässä erottuu kauas vehreää mäntymetsää vasten. Hallin eteisessä kärryillä lepää viltillä peitelty koira, joka on juuri hetkeä aiemmin tuotu Ylivieskasta saakka.
Tuhkaamon tilat ovat mahtipontisen suuret. Takatiloista löytyy kaksi uunia ja kylmiö, johon lemmikit viedään odottamaan omaa vuoroaan. Hallista löytyy lisäksi keittiö ja tilava toimisto, jossa Ahlstrand ottaa vastaan asiakkaansa. Assistenttina toimistossa toimii leopardigekko Laiho.
– Tämä on yksi harvoista tuhkaamoista Suomessa, jossa on mahdollista tuhkata myös hevosia, Ahlstrand kertoo.
Ahlstrandin mukaan isojen eläinten, kuten hevosten, polttaminen on helpompaa kuin luulisi. Haastavampia ovat selvästi ylipainoiset lemmikit. Koira, jonka rasvaprosentti on korkea, saattaa palaa uunissa aivan eri tavalla kuin odottaisi.
Inspiraatio tuli vaimolta
Pohjolan eläintuhkaus, Petu, syntyi Ahlstrandin halusta vaihtaa alaa. Kahvikupin äärellä Ahlstrand kertoo olevansa koulutukseltaan radio- ja tv-asentaja. Armeijan jälkeen TE-toimiston työntekijä lykkäsi nuoren miehen työhaastatteluun videovuokraamoon.
– Olin ihan onnesta muikeana silloin 18-vuotiaana. Videovuokraamo, jes, saan katsella ilmaiseksi leffoja ja nukkua, kun töihin piti mennä vasta kahdeksi iltapäivällä. Melkein 30 vuotta olin sillä alalla.
Sosiaaliselle ja eläväiselle Ahlstrandille ihmisten kohtaaminen on aina ollut helppoa ja mieluisaa. Kun entinen työ ei tuntunut enää mielekkäältä, kipinä alan vaihtoon tuli vaimolta. Kun vaimo uskalsi jättää entisen työnsä, päätti Ahlstrandkin uskaltaa.
– Se oli potku persukselle. Ajattelin, että jos vaihdan alaa, niin se täytyy tehdä ennen kuin täytän viisikymmentä. Silloin ehdin vielä saada bisneksen tuottamaan ennen kuin jään eläkkeelle, kuolen tai tulen seniiliksi, Ahlstrand nauraa.
Yrityksen ja erehdyksen kautta
Alun perin Ahlstrandin tarkoituksena oli perustaa ihmiskrematorio. Idea tuli asiakkaalta, kun he miettivät millaista palvelua Kokkolan alueelta ei vielä löytynyt. Yhden krematorion toimintaan Ahlstrand kävi tutustumassa useampaan otteeseen. Lopulta idea kariutui monimutkaiseen lainsäädäntöön ja kohtuuttomiksi nouseviin kustannuksiin. Eläintuhkaamo tuntui tämän jälkeen luontevalta ratkaisulta.
– Ennen lähin eläintuhkaamo löytyi Oulusta. Tämä on kasvava ala, mutta kilpailua ei kuitenkaan taida ihan heti syntyä, hän toteaa.
Ihan ensimmäisenä Ahlstrand päätti, ettei tuhkaamossa ole lainkaan aukioloaikoja. Hän on paikalla silloin, kun asiakas niin toivoo – ja usein enemmänkin. Hän päätti, että jos kerran vaihtaa alaa, hän tekee sen kunnolla.
– En kuitenkaan hirveästi pidä tuosta itse tuhkaamispuolesta. Mielelläni palkkaisin siihen jonkun muun töihin. Voisin sitten itse vain tavata asiakkaita. Ihmisten kanssa toimiminen on ehdottomasti tämän työn paras puoli. Tulen itkevienkin asiakkaiden kanssa toimeen, en koe sitä mitenkään epämukavaksi.
Kynnys ryhtyä alalle on ollut korkea. Koulutusta ei järjestetä, eivätkä alan konkarit ole kovin halukkaita jakamaan omaa tietotaitoaan. Jokaisen suodaan oppivan omista virheistään, kuten Ahlstrand sai kuulla vinkkejä kysellessään. Aina työssä ei jännittäviltä tilanteilta ole voinut välttyä.
– Kaikki on täytynyt opetella itse, kantapään kautta. Kokeilemalla on oppinut, miten nämä asiat kannattaa hoitaa.
Kasvava ilmiö, kasvava ala
Eläinten tuhkaus yleistyy jatkuvasti. Lemmikeistä on tullut tärkeämpiä ja täysvaltaisempia perheenjäseniä. Tuhkauksen yleistymiseen vaikuttaa myös lainsäädäntö. Lemmikkiä ei voi haudata aivan minne tahansa. Kaupungistuminen vaikeuttaa Ahlstrandin mukaan hautaamista entisestään. Kaikilla ei ole omaa pihaa tai metsää, jolloin tuhkaus jää usein helpoimmaksi vaihtoehdoksi.
– Kaikki eivät tiedä asuvatko he esimerkiksi pohjavesialueella, mihin ei saa lainkaan haudata. Talvellakin hautaaminen on vaikeaa.
Ahlstrandin perheeseen hankittiin koira vaimon ja lasten painostuksesta. Labradorinnoutaja Sohvi tuli perheeseen kolme vuotta sitten. Sen jälkeen Sohvista on tullut rakas perheenjäsen, josta Ahlstrand puhuu lämmöllä. Sohvi on auttanut ymmärtämään, ettei ole samantekevää, mitä rakkaalle lemmikille tapahtuu kuoleman jälkeen.
– Sohvi tuhkataan kun siitä aika jättää. Uurna haudataan takapihalle metsän laitaan, ja paikalle haluan kauniin luonnonkiven, johon kaiverretaan Sohvin nimi. Siihen paikalle haluaisin sitten istuttaa puun, Ahlstrand kertoo.