Moreenimedian sähkeet 16.11. klo 15

Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Atanas Aleksovskin epäillään saaneen taloudellista etua arkkitehtitoimistolta, joka on ollut mukana kaupungin rakennushankkeissa. Aamulehden mukaan Aihio Arkkitehdit Oy laati vuonna 2015 suunnitelman Aleksovskin keskusta-asunnon laajentamisesta siitä mitään laskuttamatta. Etuuden on arvioitu olleen 2000:n euron arvoinen. Aleksovski kiistää tilanneensa Aihio Arkkitehdit Oy:ltä suunnitelmaa talonsa laajentamiseksi.

***

Tampereen kaupunki hakee oikaisua päätökseen, jonka mukaan Sammon keskuslukion viestinnän erityistehtävä lopetetaan. Päätöksen antoi Opetus- ja kulttuuriministeriö. Tampereen kaupunki perustelee oikaisuvaatimusta sillä, että viestintäkasvatuksen merkitys tulee lisääntymään entisestään tulevaisuudessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön kielteisestä päätöksestä huolimatta viestinnän opetus kuuluu edelleen Sammon keskuslukion opetussuunnitelmaan.

***

Asiantuntijoiden mukaan ruoka- ja treeniohjelmien nettivalmennukset eivät sovi aloittelijoille. Moreenimedian selvityksessä laillistettu ravitsemusterapeutti ja personal trainer kävivät läpi netissä myytäviä ruoka- ja treeniohjelmia. Heidän mielestään ohjelmat sopivat perusterveille ja normaalipainoisille henkilöille, jotka haluavat kokeilla rajojaan. Nettivalmennuksia myyvän Fitfarmin toimitusjohtaja Olli Suominen on sitä mieltä, että valmennukset opettavat asiakkaalle terveellisiä tapoja. Hän uskoo tapojen siirtyvän pysyvästi asiakkaan arkeen.

***

Kolmen pirkanmaalaisen miehen ja yhden naisen epäillään salakuljettaneen 820 kiloa nuuskaa Ruotsista Suomeen. 720 kiloa nuuskasta myytiin pääosin Tampereen alueella. Tulli onnistui takavarikoimaan loput 100 kiloa nuuskasta salakuljettajien hallusta. Salakuljettajat myivät nuuskan Facebookin kautta. Nuuskaa myytiin myös alaikäisille ostajille. Tapausta tutkitaan nimikkeillä törkeä veronpetos, salakuljetus ja laiton tuontitavaraan ryhtyminen.

***

Tampereen yliopistolla 16. – 17. marraskuuta järjestettävät tiedepäivät keskittyvät julkisen johtamisen tulevaisuuteen. Hallinnon ja kuntatutkimuksen tiedepäivillä puhuu muun muassa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, minkä lisäksi ohjelmaan kuuluu työryhmiä ja torstai-iltana juhlintaa. Tiedepäivät järjestää Hallinnon tutkimuksen seura ja Kunnallistieteen yhdistys.