Radio Moreenin sähkeet 22.11. klo 17

Sisä-Suomen poliisille on ilmoitettu tänä vuonna jo sadasta puhelusta, joissa soittaja on esiintynyt poliisina. Valtakunnallisesti valepoliiseista on tehty jo yli 800 ilmoitusta. Poliisin käsityksen mukaan toimintaa johtaa organisoitu rikollisryhmä. Puheluissa pyydetään uhrin verkkopankkitunnuksia tai tilinumeroa hakkerointiuhkaan vedoten. Rikolliset ovat saaneet jo satoja tuhansia euroja. Poliisi muistuttaa, ettei verkkopankki- tai pankkikorttitietoja pidä koskaan antaa ulkopuolisille.

***

Feministinen ajatushautomo Hattu ehdottaa tiedotteessaan, että sukupuoli tulee lisätä rikoslakiin viharikosten koventamisperusteeksi. Yhdistys huomauttaa, että naisiin kohdistuva verkkoviha jää usein tutkimatta, koska sukupuoli ei ole rikoslain mukainen koventamisperuste, toisin kuin esimerkiksi etninen tausta tai seksuaalinen suuntautuminen. Käytännössä muutos tarkoittaisi sitä, että jos henkilöön kohdistuva vihapuhe liittyisi hänen sukupuoleensa, olisi myös rangaistus kovempi.

***

Useat naispapit kertovat kokeneensa sukupuolisyrjintää viime viikonloppuna Maata näkyvissä -festivaaleilla, kertoo Helsingin Sanomat. Tapahtuman yksi järjestäjistä on Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys (Sley), jonka mukaan naiset eivät voi toimittaa jumalanpalvelusta. Turussa järjestettyyn kristillisen musiikin festivaaliin osallistui yli 18 000 nuorta.

***

Pääministeri Juha Sipilä on tänään antanut eduskunnalle ilmoituksen EU-politiikasta. Sipilän mukaan viimeiset puolitoista vuotta ovat ravistelleet EU:ta, mutta pahin on nyt ohi. Sipilä vakuutti, että Suomi on sitoutunut unionin arvoihin ja haluaa olla aktiivinen vaikuttaja unionissa. Sipilä arvioi, että EU:n tulevaisuuden kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa turvallisuus- ja puolustusyhteistyö, vakaa maahanmuuttopolitiikka sekä kunnianhimoinen ilmastopolitiikka. Puolueet keskustelevat Suomen EU-linjasta ilmoituksen pohjalta.

***

Tampereen pääkirjasto Metsossa jatkuu tänään illalla Metso Talk -keskustelusarja. Metso Talk on kolmiosainen ajankohtaisohjelma vaihtelevilla aiheilla ja vierailla. Tänään kello kuudesta lähtien keskustellaan luontosuhteesta luontokuvaaja Kimmo Ohtosen ja ympäristöjärjestöjohtaja Leo Straniuksen kanssa. Metso Talk on Tampereen kaupunginkirjaston ja Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen yhteisesti toteutettu projekti. Illan keskustelua voi myös kuunnella suorana Radio Moreenista.