Tampereen Valoviikoilla on erityinen paikka sydämessäni. Muistan, miten Aku Ankan näkeminen valokuviona oli minulle pienenä samanlainen kulttuurikokemus kuin Louvressa vieraileminen on monelle. Siinä oli jotain maagista.

Pitkään jatkuneissa tapahtumissa on se ongelma, että ne arkipäiväistyvät. Valoviikoista tuli ajan myötä minulle vain tapahtuma muiden joukossa, ja uudet valokuviot eivät tarjonneet samanlaisia kokemusta kuin ne olivat ennen antaneet. Ne eivät pitkään aikaan tarjonneet mitään muuta kuin muistutuksen siitä, kuinka pimeää täällä talvella oikeasti on.

Psykologian professori Jari Hietanen Tampereen yliopistosta arvioi Moreenimedialle, että Valoviikkojen valotehoilla tuskin on vaikutusta mielenterveyteemme tai vireyteemme, mikä yleensä yhdistetään valoon. Hietanen arvelee, että Valoviikkojen vaikutus ihmismieleen tulee ennemmin sitä kautta, että pimeydessä olevaan valonlähteeseen yhdistetään jotain positiivista.

Varttuneempana olen huomannut arvostavani tapahtumaa aiempaa enemmän. Ennen oli tärkeää nähdä itselle tutut hahmot valokuvioina, mutta nykyään mieleni piristämiseksi kelpaavat pelkistetyt puusta roikkuvat valopallot. Se riittää.

Missä valotapahtumia on ja mitä niillä voi saada aikaan? Lue uutinen täältä.