Radio Moreenin 6.2.2018 sähkeet klo 17

Tampereen Yliopiston henkilökunta marssii ulos ylihuomenna torstaina. Luottamusmies Sinikka Torkkolan mukaan luonnosvaiheessa oleva uusi johtosääntö vaarantaa yliopiston itsehallinnon. Suurin huoli on tulevan Tampere3:n hallitus, joka koostuisi kolmesta ulkopuolisesta ja kolmesta yliopiston jäsenestä. Ratkaiseva ääni on puheenjohtajalla, joka olisi yliopiston ulkopuolinen henkilö. Torkkolan mukaan yliopiston itsehallinto ollaan riistämässä pois.

***

Eduskunnan puhemieheksi maanantaina valitun Paula Risikon paikalle sisäministeriksi siirtyy ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen, Verkkouutiset kertoo tänään. Uudeksi ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi tulee muun muassa EU-asioita käsittelevän eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Anne-Mari Virolainen. Lietolainen kauppatieteiden maisteri Virolainen on ollut eduskunnan jäsen vuodesta 2007. Kokoomuksen varapuheenjohtaja hän oli vuosina 2010 – 2016.

***

Tampereen yliopiston rehtori Liisa Laakso hakee Helsingin yliopiston rehtoriksi, kertoo Helsingin Sanomat. Laakson virkasuhde Tampereen Yliopistossa kestää vuoteen 2020. Tampereen korkeakoulufuusion eli Tampere 3:n myötä uudelle yliopistolle valitaan uusi rehtori. Valinnasta vastaa Tampereen korkeakoulusäätiön hallitus. Aamulehden haastattelussa Laakso arvioi, että tehtävään halutaan joku ulkopuolinen. Joulukuun alussa kerrottiin, että Helsingin yliopiston rehtoriksi haki 12 hakijaa.

***

Punaista päin ajaminen näkyy liikennevalotiedoissa ja onnettomuustilastoissa. Tampereella on liittymiä, joissa pahimmillaan yli 100 ajoneuvoa ajoi päin punaisia yhden vuorokauden aikana. Yleisimmin liikennevaloja jätetään noudattamatta liittymissä, joissa on paljon työmatkaliikennettä ja iltapäiväruuhkia. Punaista päin ajamisen yleisyys käy ilmi viime syksynä tehdystä tutkimuksesta. Lisäksi on käyty läpi poliisin onnettomuustilastoja.

***

Tammerkosken tehdasmaisemaa ehdotetaan Unescon maailmanperintökohteeksi. Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite käsiteltiin eilen Tampereen kaupunginhallituksen kokouksessa. Tammerkosken maailmanperintökohteeksi hakemista perustellaan Tampereen matkailun parantumisella ja koskimaiseman säilymisellä tuleville sukupolville. Maailmanperintökohdeluetteloa ylläpitää YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco.