Greta Gerwigistä tuli kaikkien aikojen viides Oscar-ehdokkaaksi nimetty naisohjaaja, kun valinnat julkistettiin tammikuun lopulla. Palkinnot jaetaan 4. maaliskuuta Los Angelesin Dolby Theatressa.

Mikäli akatemia aikoo tehdä parhaan ratkaisun, se palkitsee Gerwigin. Tämän elokuvalla Lady Bird ei ole tilanteen kannalta merkitystä. Moni kriitikko suhtautuisi valintaan sanomalla, että palkinto jaettiin poliittisista syistä, mutta unohtaisi samalla oleellisimman: niin on aina ennenkin tehty.

Oscar-palkintojen lähtökohtainen tarkoitus on ylläpitää glamouria. Niitä ei jaeta elokuville taiteellisista ansioista, vaan niillä nostetaan kuhinaa valmiiksi kaavamaisten ja taloudellisesti turvallisten sijoitusten ympärillä – juuri sellaisten, joita ohjaamaan kannattaa varmuuden vuoksi palkata mies. Aina silloin tällöin akatemia kuitenkin intoutuu eettisyyden puuskaan ja päättää palkita henkilön tasa-arvon nimissä.

Oscarit jaetaan jo 90:nnen kerran. Toistaiseksi ainoa naispuolinen parhaan ohjaajan Oscarin voittanut on Kathryn Bigelow, joka rikkoi lasikaton vuoden 2008 elokuvalla The Hurt Locker. Bigelow’n voitto kuitenkin vain korostaa sitä, kuinka miesvoittoinen kulttuuri elokuvateollisuudessa vallitsee. Hollywoodissa työskentelee yhä ohjaajia ja naisohjaajia.

Poliittisen palkitsemisen ehdotus voidaan tulkita kiintiöajatteluksi, ja kiintiöajattelussa on aina vaaransa. Oscareihin malli kuitenkin sopii, koska parhaan ohjaajan Oscar-palkinto ei kenenkään käsissä oikeasti tarkoita, että hän olisi paras ohjaaja.

Kun ympäröivä ilmapiiri viestii, että on tarvetta politisoida palkinto, se myös tehdään – ja hyvä niin. Mestarinäyttelijät Dustin Hoffman ja Daniel Day-Lewis ovat pokanneet ilmaisia palkintoja näyttelemällä sympatiaa herättävästi synnynnäisesti poikkeavia ihmisiä. Russell Crowe taas menetti varman Oscarin rangaistuksena siitä, että oli rusikoinut tv-pomoa Bafta-gaalan jälkeen.

Jos Oscar-palkitun naisohjaajan käsitteestä tulisi kuriositeetin sijaan arkipäiväinen ajatus, markkinat tekisivät tehtävänsä ja Hollywoodin herravoittoisuus väistyisi ajan myötä. Ei tekisi pahaa, vaikka myös suomalaisille poikkeuksellisen lahjakkaille maistereille kuten Zaida Bergrothille tai Ulla Heikkilälle tasoitettaisiin työllistymismahdollisuuksia miehiä suosivissa maailmanluokan tuotantoyhtiöissä. Mikäli työt jaettaisiin aina taitojen perusteella, kumpikaan mainituista ei tarvitsisi tasoitusta.

Elokuva on sekä kuvataidetta että draamaa. Kummankin taiteenlajin arvottaminen on pitkälti näkemyskysymys. Ei ole mielekästä ylipäätään järjestää elokuvia yksiselitteisiin paremmuusjärjestyksiin.