Hämeenlinnalainen Sanna oli naimisissa korkeassa johtoasemassa työskentelevän miehen kanssa lähes 20 vuotta. Riitaisan avioeron vuoksi hän ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään.

– Ex-miehestäni ensimmäisenä mieleen tulee se, kuinka paljon hän rakasti valtaa. Hänellä oli järjetön tarve olla ihailun kohteena ja paras kaikessa mitä teki, niin töissä kuin kotona, Sanna kuvailee.

Aviomies työskenteli arkipäivät pääkaupunkiseudulla, kun taas Sanna ja lapset elivät toisaalla perheen rakennuttamassa omakotitalossa. Lasten koulunkäynti, harrastukset ja taloudenhoito olivat kaikki äidin vastuulla. Viikonloput eivät tuoneet Sannalle helpotusta, vaikka mies vietti ne kotona perheen luona. Sannan mukaan isä ei jaksanut osallistua arjen pyörittämiseen eikä lasten kanssa touhuaminen kiinnostanut. Sannan mielestä hänen työtaakkaansa kuvastaa hyvin se, ettei hänellä ollut milloinkaan aikaa edes istua alas katsomaan televisiota.

Akatemiatutkija ja psykologian tohtori Mikko Peltola kertoo, että vanhemman poissaolo vaikuttaa lapseen olennaisesti.

– Se, että toinen vanhempi on paljon poissa, tekee emotionaalisen suhteen luomisen hankalaksi, Peltola toteaa.

Erityisen surullinen Sanna kertoo olevansa juuri lasten puolesta. Heille ei hänen mukaansa koskaan syntynyt kunnollista isäsuhdetta, koska isän työt menivät aina edelle. Sanna muistelee yrittäneensä luoda sidettä lasten ja isän välille yhteisen ajanvieton avulla, mutta useimmiten siitä seurasi vain riitelyä.

– Miehen oli hankalaa ymmärtää lapsen pienuutta. Hän oli hyvin vaativa, mikä ehkä onkin johtajalle tyypillistä. Kanssakäyminen lasten kanssa oli viileän pinnallista. Esimerkiksi syliin ottamista, yhteisiä leikkihetkiä tai kehumista ei koskaan harrastettu, Sanna toteaa.

Lähde: Työvoimatutkimus 2016/Tilastokeskus

Peltola mainitsee lisäksi emotionaalisen eli tunteiden tasolla tapahtuvan läsnäolon tärkeyden. Se käsittää fyysisen läsnäolon lisäksi sen, että vanhempi havainnoi ja huomioi, mitä lapsi viestittää tunteillaan ja eleillään.

– Sitä voisi luonnehtia toimintana, jossa vanhempi on herkkänä lapsen viestinnälle, pystyy tulkitsemaan niiden tarkoituksen ja itse pystyy viestittämään lapselle ymmärtäneensä, mitä lapsi haluaa ja tarvitsee, Peltola summaa.

Pari ensimmäistä vuotta ovat tärkeimmät

Emmi Telanne käsittelee Jyväskylän yliopistossa tekemässään pro gradu -tutkielmassa johtajien puolisoiden kokemuksia perheen ja työn yhdistämisestä. Telanteen gradun mukaan johtajan puoliso joutuu yleensä kantamaan suurimman vastuun perheen jokapäiväisessä arjessa. Johtajapuolisoiden arkeen osallistumisen todetaan olevan vähäistä, mutta tutkimukseen haastateltujen mukaan asetelma onnistuu, jos muu perhe on valmis alistumaan johtajan työn vaatimuksiin.

Pieni lapsi kuitenkin tarvitsee vanhempien monipuolista läsnäoloa. Mikko Peltola kertoo, että lapsen kehityksen kannalta pari ensimmäistä vuotta ovat kriittisimmät. Hän kertoo, että pienen lapsen stressijärjestelmä kehittyy jo ensimmäisten vuosien aikana.

Ihmisen reagointi uhkaaviin tilanteisiin on peruja varhaisilta kasvuvuosilta, Mikko Peltola kertoo. Sen takia isän läsnäolo olisi ollut erittäin tärkeää myös Sannan ja tämän lasten tilanteessa.

– Ensimmäisten vuosien aikana on erityisen tärkeää, että paikalla on vanhempi, joka auttaa lasta hallitsemaan stressitasoa. Myöhemmin opettelu on työläämpää, Peltola kertoo.

Peltola jatkaa, että muun muassa tiedon käsittely, ajattelu, muisti ja päättely alkavat kehittyä varhain, ja niitä voi tukea jo lapsen ollessa vauva.

Sannan tilanteessa molemmat vanhemmat eivät olleet läsnä sekä fyysisesti että emotionaalisesti.

Ensimmäiset kymmenen aviovuotta hän oli kotiäitinä, mutta lasten hieman vartuttua hän siirtyi itsekin takaisin työmarkkinoille. Silloinen elämä muistutti hänen mukaansa käytännössä yksinhuoltajan arkea.

– Tein yrittäjänä kuusipäiväistä viikkoa ja työpäivät venyivät pahimmillaan 16-tuntisiksi. Siihen kun lisätään vielä lapset ja koti, oli seurauksena lähinnä huonommuuden ja riittämättömyyden tunnetta. Aikaa ei ollut tarpeeksi, eikä kumppanista ollut avuksi.

Emotionaalisen läsnäolon taito on Peltolan mukaan tärkeää läpi elämän, joskin sen muodot vaihtelevat lapsen iästä riippuen. Esimerkiksi teini-ikäinen lapsi ei tarvitse samanlaisia toimia kuin vauva, mutta myös myöhemmällä iällä on tärkeää, että lapsi kokee tulleensa ymmärretyksi.

Emotionaalista läsnäoloa voi Peltolan mukaan opetella itse. Peltolan mukaan yksi keino on käydä aktiivisesti läpi mielessään sitä, mitä toinen ihminen ajattelee ja haluaa. Kyseinen taito on hänen mukaansa myös tärkeää esimerkiksi parisuhteissa.

Eron jälkeen Sanna kokee olleensa avioliitossa lähinnä kodinhoitajan roolissa. Johtajan vaativa työ pakotti muun perheen mukautumaan niin, että miehen asema ja urakehitys eivät vaarannu.

– Toisinaan olen kokenut tulleeni jopa hyväksikäytetyksi, Sanna toteaa.

Fyysisesti paikalla, muttei emotionaalisesti läsnä?

Tunteiden sääntelykeinojen kehittymisen kannalta emotionaalinen läsnäolo on varsinkin elämän alkutaipaleella Peltolan mukaan lapselle tärkeää.

– Lapsen kaverisuhteissa emotionaalisen läsnäolon puute voi näkyä todennäköisemmin aggressiivisuutena tai siinä, että lapsi ei ole niin taitava ymmärtämään mitä muut lapset ympärillä viestivät, Peltola kertoo.

Myös muut ympäristön tekijät voivat vaikuttaa lapsen kehitykseen. Jos vanhemmat tai huoltajat viestivät toisilleen kovin ikävään sävyyn ja heidän välillään on negatiivista vuorovaikutusta, kuten esimerkiksi paljon riitelyä, voi sekin osaltaan vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen.

Peltolan mukaan emotionaalisen läsnäolon puuttuessa on kaksi polkua, joita pitkin lapsi voi matkata. Hän voi vetäytyä omiin oloihinsa tai pyrkiä hankkimaan vanhempiensa huomiota aktiivisemmin itkemällä enemmän tai olemalla ärtyisämpi.

Yksi olennainen osa lapsen kehitysympäristöä muodostuu vanhempien kautta. Lapseen vaikuttaa se, millaiset mahdollisuudet vanhemmilla on ylipäänsä tätä tukea. Eräs vaikuttavista seikoista on vanhempien ikä.

Peltola sanoo, että iäkkäässä vanhemmuudessa hyötynä on, että elämäntilanteessa olosuhteet ja resurssit ovat vakaammat. Hän kuitenkin samalla huomauttaa, että erot eivät ole niin suuria, etteikö myös nuoremmilla vanhemmilla olisi hyviä mahdollisuuksia tukea lapsen kehitystä.

– Keskimääräistä iäkkäämpien vanhempien lasten suoriutuminen koulussa ja näiden kognitiivinen kehitys on tutkitusti vähän parempaa. Kun vanhemmat ovat itse ehtineet kouluttautua, heillä on mahdollisuus antaa lapselle oppimista tukeva ympäristö, Peltola kertoo.

Peltola jatkaa, että olosuhteiden ja hyvän koulutuksen varmistaminen onkin usein syynä vanhemmuuden lykkäämiseen.

Aina pitkälle kouluttautuminen ei kuitenkaan ole hyväksi. Työ saattaa mennä uraohjuksella perheen edelle. Tällöin lapsen ja myös puolison tarpeet jäävät sivuosaan, kun työt vaativat kaiken keskittymisen. Näin oli myös Sannan kohdalla.

– Miehen uraan sopivat hienosti kauniit lapset ja hulppea talo, kunhan ne hoiti joku muu kuin hän itse.