Paikalle löytää pelkästään jo äänen perusteella. Hallissa kaikuu koirien haukunta, vaimeat komennukset ja kuulutukset. Koirien jalat tärisevät, kun ne odottavat omaa vuoroaan radan takana. Ylöjärven koirakerhon ystävänpäiväkisat ovat helmikuisena sunnuntaina täydessä vauhdissa.

Outi Puhakalla on kisoissa mukana viisivuotias lapinporokoira Rampo, kennelnimeltään Kielapihkan Tulin Voittamaan. Puhakka on harrastanut agilitya kahdeksan vuotta, aina lapinporokoirien kanssa.

Koiraa hankkiessaan Puhakka pohti useaa rotua. Lopullisen päätöksen hän teki sileäkarvaisen collien ja lapinporokoiran välillä. Porokoiran luonne miellytti Puhakkaa, mutta kotimaisuudellakin oli oma painoarvonsa.

– Tuntui hyvältä valita kotimainen vaihtoehto.

Lapinporokoirat ja suomenlapinkoirat ovat moninkertaistaneet suosionsa 50 vuoden aikana. Syy siihen on se, että rotujen käyttö on monipuolistunut. Rampon lisäksi moni muu lappalaiskoira harrastaa agilitya. Suosittuja harrastuksia ovat myös koiratanssi ja tottelevaisuuskoulutus.

Lapinporokoiraa kuvataan rotumääritelmässä oppivaiseksi ja palveluhaluiseksi koiraksi. Rotu tarvitsee kuitenkin kiinnostavaa tekemistä. Puhakka kertoo, että Rampoa on ollut helppo kouluttaa agilityyn, mutta koiraa täytyy välillä innostaa paljon.

Kotimaisia rotuja voisi olla kuusi

Kuusivuotias Rampo on yksi vuonna 2012 rekisteröidystä 250:stä lapinporokoiran pennusta. Tieto ilmenee Kennelliiton kantakirjarekisteristä. Porokoirien pentujen määrä on nelinkertaistunut, jos nykytilannetta vertaa 1960-lukuun.

Myös suomenlapinkoirien määrä on kasvanut vauhdilla. Vuonna 1970 syntyi 12 pentua, viime vuonna 1 181.

Kotimaisia koirarotuja on viisi, joista karjalankarhukoira, suomenajokoira ja suomenpystykorva on jalostettu metsästyskoiriksi. Lapinporokoira ja suomenlapinkoira on puolestaan tarkoitettu porojen paimennukseen.

Saamelaiset ovat paimentaneet poroja lappalaiskoirilla jo vuosisatojen ajan. Lappalaiskoirat erotettiin kahdeksi roduksi vuonna 1966. Lapinporokoira on kotoisin Metsä-Lapista, mutta suomenlapinkoira on puolestaan lähtöisin Tunturi-Lapista.

Kotimaisia rotuja voisi periaatteessa olla yksi enemmän. Koiramme-lehden päätoimittaja Tapio Eerola toteaa, että ruotsalaisen pohjanpystykorvan aineksesta yli puolet on kerätty Suomesta.

− Suomi on neuvotellut Ruotsin kanssa ja yrittänyt ehdottaa, että rotu voisi olla yhteispohjoismainen tai suomalais-ruotsalainen.

Suomalaisissa koirarotujen pentumäärissä on nähtävillä kahdenlaista kehityssuuntaa: lappalaiset koirarodut menestyvät ja niiden määrä kasvaa, mutta metsästyskoirien määrä sen sijaan vähenee, Eerola kertoo.

Kaupungistumisen ja kerrostaloasumisen myötä ihmiset haluavat hankkia itselleen seurakoiria. Ihmiset arvostavat koiraa hankkiessaan lappalaiskoirien ominaisuuksia, kuten tottelevaisuutta ja riistavietin vähäisyyttä.

− Metsästyskoirien ominaisuudet, kuten riistavietti, itsenäisyys ja haukkuherkkyys eivät sovi urbaaniin elämänmenoon. Toisaalta tiedän suomenpystykorvan, joka asuu Helsingin keskustassa, Eerola kertoo.

Kaupungistumisen lisäksi kotimaisten metsästyskoirien suosion laskuun vaikuttaa metsästyksen muutokset. Suomenpystykorvan metsästyskäyttö on ollut vaikeaa jo pidemmän aikaa huonon kanalintukannan takia.

Ajokoirien määrän lasku johtuu Eerolan mielestä siitä, että nuoret metsästäjät eivät enää suosi jäniksen tai ketun ajometsästystä. Karhukoirien määrässä ei sen sijaan ole tapahtunut suurta muutosta hirvenmetsästyksen suuren suosion vuoksi.

Kova työ on karsinut sairaat koirat pois

Lapinporokoiran ja suomenlapinkoiran suosion kasvu ei ole näkynyt eläinlääkäriklinikalla. Espoon eläinsairaala Evidensian erikoiseläinlääkäri Jan Räihän mukaan klinikalla saa väärän kuvan rotujen yleisyydestä, koska lääkärin luo tulee lähinnä sairaita koiria. Terveen koiran ei välttämättä tarvitse käydä vastaanotolla kuin rokotuksissa.

– Oman mielikuvani mukaan lapinporokoirat ovat varsin terveitä ja kevytrakenteisia, joten niille sattuu vähemmän tapaturmia kuin raskasrakenteisille, kertoo Räihä.

Räihän mukaan kotimaisilla koiraroduilla on melko vähän perinnöllisiä sairauksia, jos niitä vertaa maailman yleisimpiin koirarotuihin. Tällaisia rotuja ovat esimerkiksi labradorinnoutaja, kultainennoutaja ja colliet.

Suosittujen rotujen pentuja on tuotettu enemmän kuin olisi tarpeen rodun elinvoimaisena pitämiseksi. Siksi tuotantoon on jouduttu käyttämään parhaiden narttujen ja urosten lisäksi muita yksilöitä, jotta rodusta ei tule liian sisäsiittoista. Sen vuoksi perinnölliset sairaudet ovat voineet yleistyä suosituissa roduissa helpommin.

Sama ongelma voi koskea myös kotimaisia rotuja, jos niiden suosio kasvaa hallitsemattomasti. Rotujen turvana on ollut aiemmin se, että ne ovat olleet käyttökoiria. Työhön kykenemättömät koirat eivät yleensä ole päässeet jatkamaan sukua.

– Lievästi lonkkavikainen lapinporokoira ei selviä porotokkien paimennuksissa. Kotikoirana se kuitenkin pärjää ongelmansa kanssa, Räihä kuvailee.

Kotikoira voi päästä tekemään pentuja ja näin periyttää lonkkavikaa myös pennuilleen. Siksi perinnölliset sairaudet voivat lisääntyä.

Suomalaisten koirarotujen onni on kuitenkin se, että ne tuskin koskaan saavuttavat samanlaista maailmanlaajuista suosiota kuin esimerkiksi labradorinnoutajat. Paksu turkki sopii huonosti Suomea lämpimämpiin maihin.

Rampo tarvitsee vielä harjoittelua

Ylöjärvellä agility-kilpailupäivä on ohi. Rampon keskittyminen herpaantuu ensimmäisellä radalla ajoittain ja suoritus joudutaan hylkäämään.

Toinen rata kuitenkin sujuu jo paremmin ja Rampo sijoittuu radalla neljänneksi ajalla 44,15 sekuntia. Ero radan nopeimmin selvittäneeseen koiraan on alle kaksi sekuntia.

Rampo ei ole vielä ollut kovin voitokas agilitykilpailuissa, koska kunnon harjoittelua on ollut vasta vuoden verran.

– Rampo oli rennompi toisessa lähdössä, ja se vaikutti myös lopputulokseen, koiran omistaja Outi Puhakka sanoo tyytyväisenä.

Lue myös kommentti pentutehtailusta: ”Älä majoita kodissasi paperitonta koiraa.”