Vilkaisu journalistiseen tarjontaan Suomessa paljastaa ammottavan aukon. Vaikka englannilla on vahva ylivalta, se ei näy mediakentällä.

Vieraskielisen väestön osuus Suomessa on kasvanut jatkuvasti ja tasaisesti. 350 000 henkilön raja rikkoutui vuonna 2016. Kehitys ei kuitenkaan näy englanninkielisten uutisten tarjonnassa. Helsinki Times tuottaa uutisia, jotka keskittyvät pääosin pääkaupunkiseudun asioihin. Yle julkaisee noin kahdeksan juttua arkipäivisin ja viikonloppuisin vielä vähemmän. Jutut ovat useimmiten käännöksiä Ylen suomenkielisistä jutuista. Lisäksi Yle tuottaa yhtä podcast-sarjaa.

Väitän, että lukija ei kahdeksalla käännösjutulla per arkipäivä saa riittävän laajaa kosketusta yhteiskuntaan. Samalla on hämmentävää, että katukuvassa ja ruuduissa englanninkielisiä lausahduksia ja sanoja käytetään rintarinnan suomenkielisten mainoslausahdusten kanssa.

Ihmiset törmäävät englanninkieliseen sisältöön päivittäin, eivätkä suomalaisten asenteet kieltä kohtaan ole Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan missään mielessä vastahakoisia. Päinvastoin, sen nähdään olevan välttämättömyys eritoten nuorille. Huolet englannin vaikutuksista suomalaiseen kulttuuriin ovat vähäisiä, joten on outoa, ettei maassa ole enemmän englanninkielistä journalismia.

Suuret yhteiskunnalliset puheenaiheet sotesta lakkoiluun uhkaavat jäädä pimentoon, jos ei ymmärrä riittävän hyvin maan kieliä.

Paljon puhutaan maahanmuuttajien kotouttamisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Mutta miten ihmiset voivat tuntea olevansa osa uutta kotimaatansa, jos he eivät saa luotettavaa tietoa median välityksellä? Omilla matkoillani kokemukseni ulkomaisista, englanninkielisistä medioista ovat auttaneet ymmärtämään kulloistakin kohdemaata ja yhteiskuntaa sekä niiden ihmisiä paremmin. Siten olen pysynyt asioista perillä ja olen voinut ottaa myös itse asioihin kantaa keskustellessani paikallisten kanssa.

Kapakkapöydissä käydyt keskustelut ovat murtaneet ennakkoluuloja ja tarjonneet uudenlaisia näkökulmia. Uskon, että tällainen itsensä kehittäminen on suotavaa jokaiselle. Se vaatii kuitenkin enemmän kriittistä tiedonvälitystä myös kolmannella kotimaisella.

Emme voi kuvitella suomalaisen yhteiskunnan olevan jonkinlainen myyttinen Impivaara, jossa ainoat kielelliset erot näkyvät murteissa.