Ylen Mediatalon uumenissa Tarkkaamo 2:ssa nauru kaikuu pitkin seiniä. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Miira Karhula tuijottelee välillä käsikirjoitusta, välillä pienen kuvaruudun kautta viereisessä äänitystilassa istuvia ääninäyttelijöitä. Jo valmiiksi hykerryttävä käsikirjoitus saa aivan uusia tasoja radiokuunnelman ääninäyttelijöiden herättäessä dialogin henkiin osuvilla imitaatioillaan.

Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti on pyörinyt Yle Radio Suomella vuodesta 2013. Poliittisessa satiirissa kaikkivoipa tohtorishahmo neuvoo poliitikkoja ja julkimoita visaisissa tilanteissa. Hahmot ovat vahvasti parodisoituja versioita tosielämän ihmisistä, ja huumori menee välillä todella piikikkääksi. Sarjan tapahtumat vaikuttavat älyvapailta, mutta pinnan alla piilee nerokasta symboliikkaa ja osuvia kärjistyksiä.

– Olemme kaikki paikalla kun nauhoitamme, vaikka näyttelijät ovat hirveän kiireisiä. He ovat hyvin sitoutuneita tähän, Karhula hehkuttaa työporukkaansa vuolaasti.

Tällä kertaa Martti Suosalo, Jukka Puotila, Nora Rinne ja Erja Manto näyttelevät kohtausta, jossa Juhana Vartiainen pitää ministereitä panttivankeinaan valtioneuvoston linnassa. Tohtori Raimo ottaa tehtäväkseen panttivankien vapauttamisen. Seuraa täysin posketonta leikittelyä kokoomuksen elitismillä ja muiden hallituspuolueiden selkärangattomuudella revittelyä. Vartiainen ja Elina Lepomäki  muun muassa tunnustautuvat markkinaliberaalin linjan kovimman ”asbergeriläisen” siiven kannattajaksi ja kehuskelevat lukeneensa empatiasta ”jopa kirjoja”.

Kaikki tämä syntyy Karhulan ja hänen miehensä sekä työparinsa Risto Karhulan päässä.

– Politiikan toimittajana näin läheltä sen inhimillisyyden ja hauskuuden, mitä poliittisessa päätöksenteossa piilee. Ymmärsin eduskuntatalon olevan kuin suuri koulu.

Päätöksiin vaikuttavat Karhulan mukaan monet muutkin asiat kuin ideologiat tai faktat.

– Kuppiloissa on kovien jätkien pöydät ja ne, jotka jäävät kahvikuppiensa kanssa yksin.

Tohtori Raimo uudisraivasi satiirin radioon

Kun Karhula myi ideaa Tohtori Raimosta Ylelle, ei radiossa oikeastaan ollut poliittista satiiria. Ohjelmaan suhtautuduttiin hieman skeptisesti, kunnes Karhula laajensi ideaansa. Tohtori Raimosta tulisi yleispätevä tohtori, joka auttaa suomalaisia julkisuuden hahmoja ja eliittiä mitä erilaisimmissa tilanteissa. Yleisö löysi sarjan pikkuhiljaa.

Materiaalia Karhula kerää koko ajan ja joka paikasta.

– Helsingissä kulkiessani kuuntelen mikä ihmisiä puhuttaa ja ärsyttää. Seuraan poliitikoita somessa, luen uutisia ja mietin, mikä tämän kaiken keskeltä nousee mielenkiintoiseksi.

Karhulan matka käsikirjoittajaksi alkoi Tampereelta, jossa hän opiskeli yliopistossa tiedotusoppia. Sieltä tie jatkui Helsingin Sanomiin politiiikantoimittajaksi. Vähitellen mielenkiinto alkoi lipua eri suuntaan.

– Aloin tehdä enemmän featurea, muun muassa Kuukausiliitteseen ja Imageen. Tilanteiden ja kohtausten kuvaaminen kiinnosti.

Varmistuksen uuteen suuntaansa hän sai Texasin Austinista, jonne Karhula lähti opiskelemaan käsikirjoitusta. Jenkkien työntekotapa ja intohimo tarttuivat.

– Painettiin tunnin yöunilla töitä niin vimmatusti. Siellä oli positiivisuutta ja energiaa tekemisessä, Karhula muistelee.

Humoristinen kaksijakoisuus

Karhula miettii asioita vakavasti, mutta tekee huumoria myös kipeistä aiheista.

– Esimerkiksi äärioikeiston nousu ahdistaa, mutta poliittisen satiirin kautta sillekin voi nauraa. Työn varjopuolena joudun seuraamaan koko mielipiteiden kirjoa. Se on välillä väsyttävää, Karhula miettii.

Suomalainen huumori- ja mielipidekenttä on muuttunut paljon Karhulan uran aikana. Hänen mielestään tilaa erilaisille lähestymistavoille on nykyään enemmän. Enää kaiken ei tarvitse olla hassu peruukki ja hokema –tyylikunnan komiikkaa. Silti slapstick- ja alapäähuumorilla on Karhulan mielestä paikkansa viihteessä.

– Parhaassa poliittisessa satiirissakin on vähän sitä ylhäistä ja vähän sitä alhaista. Hyvässä Simpsonit-jaksossa on viittauksia, jotka eivät avaudu ilman tietoa ja koulutusta, mutta siellä on myös sitä ihan pöllöä sisältöä. Radiossa huumori ei saa mennä metatasojen solmuksi, vaan sen pitää olla ymmärrettävissä tiskatessa tai autoa ajaessa.

Tasapuolista vinoilua

Karhula pyrkii jakamaan naljailut tasapuolisesti kaikkiin poliittisen kentän päätyihin. Kaikista puolueista ja poliitikoista voi löytää jotain hauskaa, mutta Karhulan mukaan mikään ei voita viihdearvossa puhdasta fanaattisuutta.

– Esimerkiksi perussuomalaiset tai Trumpin hallitus tekevät usein itsestään isoja, helppoja maaleja. Tosin näin helpoista pilailun aiheista on myös vaikea keksiä mitään uutta.

Tarkkaamossa äänityksiä rytmittää jatkuva naurunremakka. Poliittisen satiirin tekeminen on Karhulan mielestä ennen kaikkea vapauttavaa.

– Hienosti sanottuna kyse on katharsiksesta. Parhaimmillaan viihde saa kokijansa itkemään tai nauramaan, jolloin syntyy myötäelämisen ja yhteisymmärryksen tunne.

Karhula tiedostaa silti, ettei yhteiskunnan ongelmia tai vääryyksiä ratkota komedialla.

– Voimme tehdä jonkin aiheen näkyväksi tai tarjota siihen jonkin uuden näkökulman. Suoria vastauksia emme kuitenkaan voi antaa.