En keksi yhtään järjellistä syytä, miksi katsoisin suoraa lähetystä kouluampumispaikalta. Siitä huolimatta katsoin sellaisen viikko sitten, kun Floridan Parklandissa kuoli 17 henkilöä.

Kymmenen uutisten lopussa kerrottiin nopea lisätiedote: floridalaisessa koulussa ammuskellaan. Googlaan äkkiä ”Florida kouluampuminen” ja olen mukana massiivisessa mediatapahtumassa, jota voi seurata Iltalehden välittämänä livenä omalta kotisohvaltaan. Mikäs sen hauskempaa!

Tampereen yliopistolla tutkittiin kymmenen vuotta sitten median toimintaa Jokelan koulusurman uutisoinnissa. Tutkimuksissa todettiin, että Jokelan nuoret kokivat median ahdistavaksi haaskalintujoukoksi. Samanlainen lintuparvi nokkii myös Parklandin nuoria. Voimme kiittää ainakin Iltalehteä siitä, että saimme seurata suoraa lähetystä ampumapaikalta. Reaaliaikaisen videokuvan välittäminen asettaa suomalaisen median yhdeksi raatelunokaksi amerikkalaisten joukkoon.

Satoja nuoria juoksee kädet ylhäällä pois rakennuksesta. Menee viisi minuuttia, ja taas sata ihmistä juoksee ulos. Nuoret heittävät laukkunsa suureksi kasvavaan kasaan ja siirtyvät odottamaan käskyjä. Saanko kohta nähdä, kuka on ampuja?

Mediatutkija Pentti Raittilan mukaan kyse on osittain medioiden kilpailusta, jossa jokainen yrittää saada ensimmäisenä mahdollisimman dramaattista kuvaa. Yhdysvalloissa medialla on vähemmän eettisiä rajoitteita kuin Suomessa.

Toinen uutisoinnin eettinen ongelma piilee sosiaalisen median sisällöissä. Floridan ampumisen aikana opiskelija twiittaa piilottelevansa kaapissa ampujalta. Kommenttikenttään ilmestyy nopeasti lukuisia ihmisiä toivottamaan tsemppiä ja lähettämään rukouksia. Samaan twiittiin mahtuu myös: ”Olen CNN:stä. Ottaisitko minuun yhteyttä, kun tilanne on ohi?” Häikäilemätön skuupinmetsästys voi pahimmillaan traumatisoida kriisin kohdanneen uhrin.

Raittilan mukaan myös uhrien itse kuvaamat livevideot ovat uhka kouluampumisen kaltaisissa tilanteissa. Niitä ei voida rajoittaa, mutta ne voivat uhata uhrien yksityisyydensuojaa.

Aseistautuneet poliisit koirineen siirtyvät nyt rakennukselta autojen luo. Kuin etsimään jotakin. Ehkä pommia. Videon taustalla kuuluu hurina ja satunnainen miesääni: ”Ampuja on otettu kiinni. En halua sanoa mitään, ennen kuin se on varmistettu.” Mahtava kohouma lähetyksen draaman kaareen. Olen keskellä vaarallista operaatiota salakuuntelijana – tosi-tv:tä parhaimmillaan!

Mediatutkija Douglas Kellner on käyttänyt koulusurmista termiä mediaspektaakkeli ja kuvannut kouluampumisten olevan aina myös terroritekoja. Onkin tärkeää ymmärtää, että mediat ovat tahtomattaan osa spektaakkelin syntyä. Niillä on velvollisuus uutisoida kriisistä, mutta samalla uutisointi voi edistää terroriteon takana olevaa aatemaailmaa.

Median tulee olla tietoinen omasta asemastaan tapahtuman rakentajana ja kehittää strategioita pahimman varalle, jotta vanhoja virheitä ei toisteta. Yhdysvaltojen mallin mukaista mediatoimintaa ei hyväksytty Suomessa tapahtuneessa kouluampumisessa. Traagisen massamurhan kohdanneiden uhrien ja omaisten haastattelut herättivät paheksuntaa.

Iltalehden päätös välittää suora lähetys Floridasta kertoo toisenlaisesta käytännöstä. Erot uutisoinnissa voivat liittyä toiseuden kokemukseen: ne siellä, me täällä. Julkisen sanan neuvosto voisi kuitenkin hyvin tehdä jonkin periaatelausuman sopivasta toimintatavasta. Pahimpaan varautuminen ei ole liioittelua, vaan vastuun kantamista.