Radio Moreenin sähkeet 23.2.2018 klo 16

Tampereen yliopiston entiset opiskelijat syyttävät sekä silloista opettajaansa että professoriaan seksuaalisesta häirinnästä. Ryhmä teatterin ja draaman tutkimuksen opiskelijoita on kerännyt muistion vuosituhannen vaiheessa tapahtuneista kokemuksistaan. Sopimattomana on pidetty esimerkiksi opettajan järjestämiä raiskausharjoituksia. Opettaja toimi professori Panu Rajalan alaisuudessa, joka ei puuttunut häirintään pyynnöistä huolimatta. Rajala syyllistyi epäasialliseen käytökseen myös itse. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Suomen Kuvalehti.

***

Tampere houkuttelee työmatkailijoita ja kulttuurista kiinnostuneita turisteja. Luksusmatkailijat sen sijaan suuntaavat Helsinkiin tai Lappiin. Visit Tampereen Karoliina Lehtosen mukaan kaupungin hotellitarjonta ei vastaa korkeaa luksusta vaativien matkailijoiden tarpeisiin. Ensi vuoden lopussa valmistuva Marriott by Courtyard -hotelli lisää Tampereen keskihintaisten hotellien tarjontaa.

***

Muovikassin käyttäminen on vähentynyt Tampereella merkittävästi. Tämä on seurausta siitä, että muovikassit muuttuivat maksullisiksi vuosi sitten. Urheilukauppaketju XXL:n Kalevan myymäläpäällikkö arvioi, että muovikasseja on ostettu melkein puolet vähemmän kuin ennen. Tämä selviää Tamperelaisen tekemästä haastattelusta. Kassien maksulliseksi muuttaminen johtui erityisesti ympäristösyistä.

***

Tampereen opiskelija-asuntosäätiö on esittänyt suunnitelman Tammelassa sijaitsevan opiskelijatalonsa purkamiseksi. Itsenäisyydenkadun ja Tammelan puistokadun risteyksessä sijaitsevan kerrostalon tilalle tulisi korkeampi, jopa 14-kerroksinen rakennus, johon on suunnitteilla opiskelija-asuntoja ja liiketiloja. Asemakaavamuutos on osa jo aiemmin tehtyä korttelisuunnitelmaa. Asiasta uutisoi Aamulehti.

***

Tesoman koulun ja päiväkodin uusi rakennus on valmistunut. Esiopetuksen ja peruskoulun oppilaat ja henkilökunta siirtyvät uuteen kouluun maaliskuun alussa, kun taas päiväkoti muuttaa tiloihin vasta elokuussa 2018. Rakennus sijaitsee samalla tontilla kuin vanha Tesoman koulutalo, jonka tilalle aiotaan sijoittaa pelikenttiä. Piha-alueet valmistuvat kokonaisuudessaan vuonna 2019 rakennustöiden loputtua.