Romu-auton kyytiin voi tuoda kaikenlaista elektroniikka- ja metalliromua. Autossa on kourallinen nostokurki, jolla suurempiakin romuja voidaan nostaa lavalle.

Pirkanmaan ympäri 91 päivässä – romun ja vaarallisen jätteen keräysautot kiertävät taas

Suosittu vuosittainen keräyskiertue jalkautuu Tampereen kaikille asuinalueille, kun Pirkanmaan jätehuollon Repe- ja Romu-autot ottavat maksutta kyytiinsä kotitalouksissa syntyneitä romuja.

Lain mukaan kunnan täytyy järjestää kaikenlaisten kotitalouksissa syntyvien jätteiden vastaanotto ja käsittely, mutta kaikkien jätteiden noutaminen ei ole pakollista.

Tampereella Repe ja Romu -kierros on ylimääräinen palvelu, jonka on tarkoitus täydentää tavanomaista jätekeräystä. Kuormurit ovat avuksi esimerkiksi kaupunkialueiden monille autottomille asiakkaille, joiden on työlästä lähteä jäteasemille. Myös maaseudulla palvelulle on tarvetta, sillä monissa talouksissa syntyy runsaasti jätettä, kuten maatalouskoneiden osia ja erilaisia akkuja.

Kyytiin otetaan kaikenlaista metalliromua ja sähkölaitteita sekä vaarallisia jätteitä, esimerkiksi kemikaaleja ja loisteputkia. Pirkanmaan jätehuollon ympäristöinsinöörin Satu Kuutin mukaan nämä jätteet on erityisen tärkeää saada hävitettyä oikein.

– Esimerkiksi metalli ei pala poltettavan sekajätteen joukossa, joten se olisi tärkeää saada lajiteltua erilleen. Ongelmajätteet taas aiheuttavat ympäristölle haittoja, jos ne jäävät lojumaan ihmisten pihoille tai joutuvat väärän jätteen sekaan.

Tampereelta aloitetaan ja Tampereelle lopetetaan

Repen ja Romun palvelu on muista jätehuollon palveluista poiketen asiakkaille täysin maksuton. Tämä johtuu siitä, että kahdella kuormurilla tehtävän ja vuosittain noin sata keräyspäivää käsittävän kierroksen kulut ovat varsin pienet.

– Näiden jätteiden käsittelystä ei aiheudu meille paljon kuluja, joten voimme ottaa ne kierroksella vastaan veloituksetta. Maksullisuus olisi myös hankalaa, sillä maksu pitäisi periä erikseen kierroksen pysäkeillä jokaiselta satunnaiselta kävijältä, Satu Kuutti toteaa.

Repen ja Romun vuosittainen kierros rahoitetaan jäteastioiden tyhjennyksestä ja jäteasemilla vastaanotettavasta romusta saatavilla maksuilla. Siten esimerkiksi jokainen kotitalous maksaa jätehuoltomaksuissaan pienen osuuden Repen ja Romun toiminnasta.

Koko Pirkanmaan käsittävän kierroksen aikana Tampereen asuinalueet käydään läpi siten, että jokaisen alueen lähettyvillä käydään kaksi kertaa. Repe ja Romu kiertävät Tampereella maalis-heinäkuussa ja lisäksi maakuntakierroksen lopussa lokakuussa. Aikataulu perustuu pitkälti siihen, että keväällä maaseudulla voi olla vielä monin paikoin lunta ja jäätä. Kuutin mukaan myös valoisuutta on mietitty.

– Yhtenä keräyspäivänä käydään yleensä neljässä eri paikassa, ja viimeisellä pysäkillä saatetaan olla vasta kello kahdeksan aikaan illalla. Siihen aikaan kaupunkialueen ulkopuolella valaisemattomilla seuduilla voi olla keväällä ja syksyllä kovin hämärää, jolloin suurella jäteautolla ajaminen ja ihmisten kulkeminen jätekuormien kanssa ei ole turvallista.