Someton syyskuu on yksi keino tarkkailla somessa viettämäänsä aikaa.

”Minulla on parempaakin tekemistä” – Someton syyskuu haastaa vähentämään ruutuaikaa

Brittijärjestön lanseeraamaa sometonta syyskuuta on vietetty ensimmäistä kertaa. Haasteen tarkoituksena on herätellä ihmisiä tarkkailemaan sosiaalisessa mediassa viettämäänsä aikaa.

Vähäisempi somen selailu tuskin tekee yhdellekään aktiivisomettajalle pahaa. Britannialaisen Royal Society for Public Healthin tutkimuksen mukaan sosiaalisen median käyttö on lisännyt muun muassa nuorten ahdistusta, masennusta, negatiivista kehonkuvaa ja pelkoa siitä, että jää paitsi jostakin oleellisesta.

Runsaskaan somen käyttäminen ei ole silti automaattisesti riippuvuuden merkki, kertoo nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala-Heino.

– Henkilö saattaa käyttää paljonkin somea, jos ei ole muutakaan tekemistä. Riippuvuutta ei kuitenkaan ole, jos pystyy tarpeen vaatiessa myös irrottautumaan somemaailmasta, eikä sosiaalinen media hallitse ajatuksia ja toimintaa lakkaamatta.

Kaltiala-Heino painottaa somen kohtuukäytön merkitystä, ja muistuttaa tärkeintä olevan se, että elämä on yleisesti ottaen tasapainossa.

– Kaikissa asioissa on tärkeää, että elämässä on mukava ja hyvää oloa tuottava tasapaino erilaisten asioiden, kuten työn, vapaa-ajan ja sosiaalisten suhteiden välillä.

Pienetkin tauot somesta tekevät hyvää

Somettoman syyskuun ohjeistuksessa tarjotaan erilaisia vaihtoehtoja somelakon toteuttamiseen. Ainut keino ei suinkaan ole kuukauden täyspaasto, vaan vaihtoehdoiksi ehdotetaan esimerkiksi henkilökohtaisen somen unohtamista töissä sekä koulussa ja somen sulkemista viimeistään kello kuudelta illalla.

22-vuotias Heli Rajamäki pitää joka kuukausi vähintään yhden somettoman päivän. Edellisvuonna Rajamäki haastoi itsensä pitämään taukoa somemaailmasta kokonaisen viikonkin.

Heli Rajamäki viettää usein somevapaita päiviä.

– Ennen kun pidin sen viikon somelakon, koko sosiaalinen media vähän ahdisti. Mietin liian paljon sitä, mitä muut ihmiset milloinkin tekevät. Nyt some ei ole minulle enää must-juttu, jota pitäisi monta kertaa päivässä olla selailemassa.

Somettomiin päiviin Rajamäkeä motivoi ennen kaikkea someselailulta vapautuva aika.

– Somen käyttöni on pitkälti sitä selailua, josta ei jää mitään mieleen. Minulla on parempaakin tekemistä. En halua tuhlata aikaani päämäärättömään somessa pyörimiseen, jos vaihtoehtona on vaikkapa lukea enemmän kirjoja, Rajamäki tiivistää.