Suomessa syttyy tuleen seitsemän kirkkoa vuosittain. Viime sunnuntaina palossa tuhoutunut Kiihtelysvaaran puukirkko Joensuussa järkytti, varsinkin kun palon syyksi epäillään tuhopolttoa.
Vanhat puukirkot ovat herkkiä tulipalon aiheuttamille vahingoille. Se ei tule kenellekään yllätyksenä. Oman kirkon turvalaitteiston rahoittamista ei kuitenkaan olla koettu tarpeelliseksi. Ei vaikka jo tuhoutuneiden kirkkojen kustannukset ovat olleet niin valtavat, että uuden kirkon rakentamiseen on vaadittu seurakuntalaisten verorahojen lisäksi ulkopuolisten tahojen lahjoituksia sekä hyväntekeväisyyskampanjoita.
Kirkkoja tuhoavat tulipalot ovat harvinaisia, mutta pienetkin irtaimistomenetykset ovat mittavia niin tunnetasolla kuin rahalla mitattuna. Ylivieskan vuonna 2016 tuhoutuneen kirkon kokonaisarvo oli noin seitsemän miljoonaa euroa. Kirkollisveron vuosittaisen tuoton uskoisi kattavan monista kirkoista puuttuvat automaattiset sammutusjärjestelmät, jotka suojaisivat pahimmalta tuholta.
Kirkkopalo koskettaa kirkkoon kuulumattomiakin. Kirkot ovat rakennuksina kulttuurillishistoriallisesti korvaamattomia riippumatta siitä, uskooko Jumalaan.
Yleisiä palojen syttymissyitä ovat sähkölaitteiden viat sekä avotulet, kuten kynttilät, jotka saattavat jäädä valvomatta.
Vaikka kirkkopalojen taloudellisia vahinkoja on viime vuosina pyritty ennaltaehkäisemään, kaikkeen ei voida varautua. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön turvallisuuspäällikön Ilpo Leinon mukaan sammutusjärjestelmät ovat riittämättömät niissä tapauksissa, joissa palo leviää kirkon ulkoseiniltä.
Toimivalla hälytintekniikalla on keskeinen osa kirkkojen paloturvallisuudessa. Leinon mukaan monessa kirkossa on käytössä paikallinen hälytys, joka tavoittaa ainoastaan kirkon työntekijän tai lähellä kulkevan henkilön. Palolaitokseen yhdistetty laitteisto veisi hälytyksen suoraan pelastusyksikölle.
Vanhat puukirkot sijaitsevat usein erillään muista rakennuksista, jolloin niihin kohdistuu enemmän ulkoisia uhkia. Tämä tekee niistä otollisia tuhopolton kohteita. Syrjäseuduilla kiinnijäämisen riski on pienempi. Kun palo huomataan, voi olla jo liian myöhäistä.
Lähtökohdaksi ei kuitenkaan voida ottaa sitä, että jokaista kirkkoa vahtisivat vartiointiliikkeet. Tällaista toimintamallia ei ole marketeissakaan, vaan vartijat kutsutaan vasta avun hetkellä. Kirkon pitäisi laittaa rahaa hälytyksen lähettäviin turvalaitteistoihin.
Onneksi kirkkojen paloturvallisuuden vajavaisuuteen on kuitenkin puututtu jo monelta taholta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on yhteistyössä Kirkkohallituksen ja museoviraston kanssa uudistanut kirkkojen paloturvallisuusopasta, jonka uusi versio julkaistaan viimeistään ensi vuoden alussa. Nykyinen paloturvallisuusopas on vuodelta 2007.
Kirkkohallituksen yliarkkitehdin Antti Pihkalan mukaan aiemmin kirkkojen paloturvallisuuden kehittämisessä on ollut ongelmana kirkkojen rekisteritietojen puuttuminen. Nyt käyttöön ollaan ottamassa yhteinen rakennusrekisteri, josta näkee jokaisen kirkon turvalaitetiedot.
Vaikka turvallisuuden lisäämiseen perustuvat kustannukset lähtevätkin seurakuntalaisten rahapusseista, viimeistään järkyttävien tuhopolttojen luulisi herättävän ihmiset. Vanha kirkko vaatii uusia keinoja paloturvallisuuden parantamiseksi.