Unohtakaa kestävysvajeen kurominen ja muu kulunut poliittinen jargon. Tällä hetkellä Suomen eturivin poliitikkoja iljettää. Kansanedustaja Emma Karia iljettää pääministeri Juha Sipilän puhe. Sipilää iljettää Vihreiden harrastama poliittinen mielikuvapeli. Sipilää iljettää myös se, että Karia iljettää.

Paavo Arhinmäki liittyi iljetyskerhoon twiittaamalla, kuinka iljettävää oli hänen kollegansa Laura Huhtasaaren tuohtuminen tamperelaisten yläasteikäisten kantaa ottavista askarteluista.

Kaiken sanamuotoihin ja fraaseihin keskittyneen kiistelyn keskeltä on työlästä löytää uutista siitä, mihin poliittiseen kysymykseen kaikki iljetys pohjimmiltaan liittyy. Draaman alta paljastuu Sipilän ja Karin kohdalla lopulta kysymys naisten oikeudesta aborttiin.

Lukijana minua iljettää eniten se, ettei asiasisältöä vailla oleva draama pysy enää medioiden viihdeosioissa. Poliitikot kiukuttelevat lehtien palstoilla ja somessa enemmän kuin pudonnut kilpailija tv:n geneerisessä saari-realityssä.

Lukijakin voi osallistua iljetyskeskusteluun helposti omalta kotisohvaltaan. Tarvitaan vain puhelin, some ja poliitikon lausunto, joka iljettää. Ei sillä lausunnon asiayhteydelläkään ole niin väliä. Kunhan löytää jonkun iljettävän kulman, johon tarttua.

Karia ja Sipilää koskevissa twiiteissä keskitytään kiistelemään kovin sanoin siitä, onko jommankumman lausuntoja vääristelty tahallisesti. Harvoissa viestiketjuissa keskustellaan naisten oikeudesta aborttiin.

Tunteiden herättäminen on nykyään myös poliittisessa retoriikassa faktoja tärkeämpää. Asian toteaa Tampereen yliopiston tutkijatohtori Hanna Rautajoki tuoreessa artikkelissaan. Poliitikkojen esittämät väittämät ovat Rautajoen mukaan nyt ehdottomia. Totuudenmukaisuus tai sen todistaminen ovat toisarvoisia asioita. Rautajoki luettelee Perussuomalaiset, Brexitin ja Trumpin esimerkkitapauksiksi trendistä.

Irtisanoutuminen asiaperusteista on kantanut käyttäjilleen hedelmää. Kuulostaa iljettävältä. Ja ikävä kyllä myös kovin tutulta.

Ymmärrän, että hankalasti lähestyttäviä, suuria aiheita on helpompi tuoda lähemmäs lukijaa niitä viihteellistämällä. Tähän näyttävät syyllistyvän sekä poliitikot että media.

Siinä vaiheessa, kun kukaan ei enää muista itse aihetta, ollaan kuitenkin menty jo liian pitkälle. Toivon, että voin jatkossa tyydyttää draamannälkäni tv-realityn parissa. Sanomalehtien politiikkasivuilta luen mielellään pelkkää asiaa.