Radio Moreenin sähkeet 9.10.2018 kello 15

Kangasala ja Ylöjärvi haluavat mukaan suunnittelemaan Tampereella rakennettavan raitiotien jatkoa. Asiasta uutisoi Aamulehti. Sekä Kangasalan että Ylöjärven kaupunginhallitukset päättivät asiasta maanantai-iltana. Viikko sitten Pirkkalan kunnanhallitus ilmoitti kunnan olevan valmis osallistumaan jatkosuunnitteluun.

***

Pohjoismainen vastarintaliike aikoo pyytää korkeimmalta oikeudelta valituslupaa yhdistyksen lakkauttamispäätöksestä. Turun hovioikeus määräsi vastarintaliikkeen Suomen-osaston lakkautettavaksi syyskuun lopussa. Hovioikeuden päätöksen perusteena ovat muun muassa yhdistyksen juutalaisvastaiset, fasismia ihannoivat ja seksuaalivähemmistöjä loukkaavat kannanotot. Vastarintaliikkeen lakkauttamista on ajanut Poliisihallitus. Hovioikeuden päätöksen valitusaika päättyy marraskuun lopussa.

***

Oikeusministeriön tämän vuoden Demokratiapalkinto on jaettu Ihmisoikeusliitto ry:lle ja Naistoimittajat ry:lle. Ihmisoikeusliitto ry sai palkinnon työstään ihmisoikeuksista kertovan nettisivun uudistamisessa. Naistoimittajat ry palkittiin koulutusyhteistyöstä Afganistanissa paikallisten naistoimittajien kanssa. Oikeusministeri Antti Häkkänen luovutti palkinnon valtakunnallisessa Demokratiapäivässä. Nyt viidettä kertaa myönnettävä palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa, ja se jaettiin palkinnon saajien kesken.

***

Ulkoministeri Timo Soinin sairausloma jatkuu kuun loppuun saakka. Soini jäi sairauslomalle viime lauantaina, jouduttuaan sairaalahoitoon jalan korkeakuumeisen ruusuinfektion vuoksi. Hänet kotiutettiin sairaalasta tänään. Sairausloman myötä ulkoministerivierailu Islantiin on jouduttu siirtämään. Lisäksi Soinin vierailu eteläisessä Afrikassa on jouduttu perumaan.

***

Google sulkee heikosti menestyneen Google Plus -yhteisöpalvelun. Palvelun sulkemisen syyksi yhtiö ilmoitti tietoturvaongelmat. Palvelussa maaliskuussa olleen haavoittuvuuden vuoksi jopa puolen miljoonan käyttäjän tietoja on saattanut paljastua ulkopuolisille. Google lanseerasi Google Plus –palvelun vuonna 2011, tarkoituksenaan haastaa markkinajohtaja Facebook. Palvelun suosio jäi kuitenkin pieneksi.