Köyhien perheiden ahdinko pahenee, Kaliforniassa riehuvat maastopalot ja itsemurhapommittajat ovat iskeneet Mogadishuun. Alkuviikon otsikot ovat synkkiä.  Ei ihme, että ahdistumme niin, että osa jättää lehden kokonaan lukematta. Ihmisillä on taipumus sulkea silmänsä ikäviltä asioilta.

Maailma on parempi paikka kuin luulemme, vaikka synkkien otsikoiden keskellä se helposti unohtuu.

Ruotsalainen Hans Rosling muistuttaa kirjassaan Faktojen maailma (2018), että muun muassa äärimmäinen köyhyys on puolittunut kahdenkymmenen vuoden aikana ja yhä useampi tyttö pääsee peruskouluun. Kaikkien, erityisesti journalistien, tulisi pitää tämä mielessä. Olisi piristävää, jos hyvistä faktoista kerrottaisiin yhtä näkyvästi kuin ongelmista.

Maailman tapahtumista kuuluu uutisoida rehellisesti, mutta toimittajien ammattikuvaan on myös piirtynyt tietynlaista kyynisyyttä. Ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana muistutettiin useampaan otteeseen, kuinka tulemme raportoimaan ikävistä ja järkyttävistäkin asioista. Lisäksi internetin aikakaudella entistä tärkeämmän roolin on saanut huomion herättäminen. Teemmekö uutisista mahdollisimman kohahduttavia vain, jotta saisimme klikkejä?

Rakentava eli konstruktiivinen journalismi on viime vuosina noussut kriiseistä uutisoinnin rinnalle. Rakentava journalismi keskittyy koko kuvaan: ikävien tai rankkojen uutisten oheen halutaan nostaa parannusmahdollisuuksia, ratkaisuja ja toivoa.

Journalismin tehtävä on kertoa faktoja. Tarkoitus ei ole kannustaa toimittajia kirjoittamaan vain kivoja juttuja, sillä esimerkiksi ilmastonmuutos vaatii kriittistä lähestymistä. Toimittajien tulisi muistaa, että heillä on valtaa vaikuttaa lukijan maailmankuvaan. Siitä ei kannata luoda täysin lohdutonta.

Itse olen vasta urani lähtökuopissa, mutta yritän pysyä optimistisena. Haastan juuri sinut, toimittaja, kääntämään näkökulmasi. Mieti uhkakuvien sijaan sitä, mikä olisi parasta, mitä voi tapahtua.

Köyhien perheiden ahdingon kauhistelemisen sijaan voisimme ehdottaa tapoja, joilla heidät saataisiin takaisin jaloilleen.