Radio Moreenin sähkeet 20.11.2018 kello 15

Tampereen ilmanlaatu on palautunut vähintään tyydyttävälle tasolle kaikilla mittausasemilla. Pirkankadun mittausasemalla ilmanlaatu on tyydyttävä, Epilän mittausasemalla hyvä. Hengitettävien hiukkasten raja-arvot ylittyivät Tampereella eilen. Ilmanlaatua on huonontanut ilman lämpötilan laskeminen nollan alapuolelle. Hiukkasten aiheuttamille terveyshaitoille herkkiä ovat lapset, vanhukset ja hengitys- ja sydäntauteja sairastavat.

***

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen ensi vuoden talousarvion. Talousarvioon tehtiin vain pieniä muutoksia. Hoitajamaksua ei oteta käyttöön, mikä vähentää arvioituja tuloja kaksisataatuhatta euroa. Talousarvioon hyväksyttiin myös kaksisataatuhatta euroa kaavoituksen lisäämiseksi yksityisille maille. Pispalanharjun joukkoliikennelinja tullaan järjestämään pikkubussilla. Kulttuuriavustuksiin hyväksyttiin sadantuhannen euron lisäys.

***

Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut ylioppilastutkintojen tulokset kouluille. Tänä syksynä ylioppilastutkinnon ja lukion oppimäärän saa valmiiksi reilut kaksituhatta seitsemänsataa kokelasta. Ylioppilaskirjoituksissa käytettiin viimeistä kertaa kynää ja paperia, sillä matematiikan kokeet kirjoitettiin vielä paperille. Ensi keväästä lähtien ylioppilastutkinto on kokonaan digitaalinen. Syksyn ylioppilasjuhlia vietetään kouluilla yleisesti viides joulukuuta.

***

Presidentti Sauli Niinistö on tänä vuonna armahtanut kaksi rikollista, kertoo Ilta-Sanomat. Toinen armahduksista koskee tappotuomiota. Rikos tapahtui Jyväskylän Säynätsalossa marraskuussa 2013. Vuonna 1991 syntynyt nainen tuomittiin törkeästä ryöstöstä, taposta ja maksuvälinepetoksesta yhteensä lähes yhdentoista vuoden ehdottomaan vankeuteen. Niinistölle on kahden virkakauden aikana tehty noin viisisataa viisikymmentä armahdusanomushakemusta. Niistä vain kahteenkymmeneen hän on vastannut myöntävästi.

***

Tänään vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Lasten oikeudet ovat esillä tällä viikolla muun muassa alakoulujen toiminnallisilla teemaviikoilla. Viikon teemana on osallisuus. Teemaviikko järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja siihen liittyviä tapahtumia on useita viikon aikana.