Radio Moreenin sähkeet 21.11.2018 kello 16

Tesoman henkirikoksesta syytetty jätetään tuomitsematta rangaistukseen. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi asiassa ratkaisun keskiviikkona iltapäivällä. Syytetty joutuu hoidettavaksi Niuvanniemen sairaalaan Kuopioon. Syytetylle tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan hän oli rikoksentekohetkellä syyntakeeton eli hän ei ymmärtänyt tekonsa merkitystä. Syytetty ilmoittautui itse poliisille tämän vuoden maaliskuussa. Syytetty myönsi oikeudessa syyllistyneensä tappoon.

***

Tampereen yläkoululaiset arvostavat kouluruokaa aiempaa enemmän. Arvostusta mitattiin kouluruuasta vastaavan Voimian asiakastutkimuksessa. Tutkimukseen vastanneiden yläkoululaisten mielestä ruuan laatu on parantunut ja ruokalaan on mukava tulla. Vastanneista vain neljä prosenttia kertoi jättävänsä ruuan kokonaan väliin. Kouluruokailua on Tampereella kehitetty yhdessä oppilaiden kanssa. Oppilaat ovat esimerkiksi saaneet äänestää suosikkiruokiaan.

***

Jyväskylän kaupungin kaupallinen liite jaetaan tänään koteihin Helsingin, Espoon, Vantaan ja Tampereen kaupunkilehtien mukana. Tampereella liite jaetaan kaupunkilehti Tamperelaisen välissä. Liitteessä painotetaan muun muassa Jyväskylän työllisyyden kasvua sekä vetovoimaisuutta opiskelijakaupunkina. Jyväskylän kaupunki haluaa teemaliitteellä vahvistaa Jyväskylän tunnettuutta ja herättää kiinnostusta Jyväskylää kohtaan.

***

Huonekalujätti Ikea vähentää maailmanlaajuisesti seitsemäntuhattaviisisataa työpaikkaa. Ikea aikoo siirtää toimintansa painopistettä perinteisistä tavarataloista digitaaliseen suuntaan. Suomessa muutokset tulevat yhtiön mukaan koskemaan kahden vuoden aikana yhteensä noin sataakuuttakymmentä työntekijää. Ikea Suomi aloittaa yt-neuvottelut Espoon palvelutoimistossa. Neuvottelut voivat johtaa enimmillään kolmenkymmenenkolmen henkilön irtisanomiseen.

***

Tampereen kaupungin avoin data siirretään uuteen portaaliin. Tampereen kaupungin datakirjastossa on tällä hetkellä sataneljätoista tietoaineistoa, jotka koskevat muun muassa terveyspalveluita, koulutusta sekä liikennettä. Avointa dataa on hyödynnetty esimerkiksi erilaisten mobiilisovellusten rakentamiseen. Tampereen kaupunki on avannut dataansa aiemminkin. Uuden portaalin avulla kaupunki haluaa parantaa aineistojen käytettävyyttä ja löydettävyyttä.