Emilia Laurilan kommentti: Kohti lentäviä autoja ja sen yli

Usein huomaan ihmetteleväni sitä, miten vuonna 2018 emme vielä aja lentävillä autoilla, saa ravintoamme yhdestä kapselista tai pärjää täysin ilman unta. Ajatukseni 2010-luvusta oli kehittynyt, moderni maailma, jossa ihmiset käyttävät teknologiaa korvatakseen arjen välttämättömät asiat.

Olen onnekas, että minun kaltaiseni tulevaisuus- ja kehitysintoilija on syntynyt Suomeen. Me olemme teknologisesti valveutunut maa, jonka ansiosta monet idealistiset ajatukset ovat saaneet vankan toteutumispohjan; olemme ylpeästi Nokian vanhempia sekä vihaisten lintujen kotipesä. Varakkaana hyvinvointivaltiona olemme vahvassa asemassa teknologian saralla ja tätä asemaa hyödynnämmekin osittain.

Vakaalta pohjaltamme meillä on oiva mahdollisuus tulla entistä vahvemmaksi osaksi uudenlaisten työpaikkojen ja hyvinvointimahdollisuuksien luomista esimerkiksi panostamalla robotiikkaan. Minua kiehtoo ajatus niistä äärettömistä mahdollisuuksista, joita tulevaisuuden maailma ja Suomi pitävät sisällään. Odotan innolla sitä tulevaisuutta, jonka jo hyvän aikaa sitten kuvittelin todeksi.

Lue uutinen robottiterapiasta.