Sonja Männyn uutisanalyysi: Kalifornian metsäpaloista jäi käteen vain harava

Viikonlopun uutisvirta täyttyi haravoinnista, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi metsänhoidon tärkeyttä Kaliforniassa riehuneiden metsäpalojen yhteydessä.

Helsingin Sanomien uutisvirtaan tuotiin esille kuvia suomalaisten reaktioista Twitterissä, mikä tuntuu luonnolliselta, koska iso osa aiheeseen liittyvästä keskustelusta käytiin siellä.

Trumpin puheet suomalaisesta metsänhoidosta toden teolla innoittivat suomalaiset lähimetsiensä haravointiin. Kaikista uutisoiduin kuva on Pyry Lumisesta poseeraamassa imurin kanssa metsässä. Kuva esiintyi myös yhdysvaltalaisissa mediassa.

Haravoinnista kasvoi kokonaisuudessaan hyvin mielenkiintoinen osa tragedian uutisointia. Ennen kuin Trump otti haravoinnin ensimmäistä kertaa esille, keskittyivät metsäpaloja käsittelevät uutiset kuolonuhreihin ja kuviin roihuavista liekeistä.

Uutiskuvasto oli melko ankea, mutta se korosti sitä, kuinka vakavasta ongelmasta on kyse. Toisaalta jatkuvalla syötteellä iskevät kuvat liekeissä kylpevästä Kaliforniasta aiheuttavat varmasti monille myös ahdistusta, jolloin kevyt huumori on ihan tervetullutta. Median vastuulla on kuitenkin pitää huoli siitä, ettei haravointi etäännytä meitä liikaa todellisuudesta.

Uutisten aiheeksi nousi myös kysymys siitä, puhuiko Trump presidentti Sauli Niinistön kanssa oikeasti haravoinnista vai oliko kyseessä käännösvirhe tai väärinymmärrys. HS:n tiedustellessa asiasta presidentin kanslian viestintäpäällikkö vastasi, että termi ”raking” on voinut koskea yhtä lailla niin haravointia kuin metsänhoitoa. Tuntuukin, että haravointia hyödynnettiin turhan paljon, ennen kuin kukaan lehdissä alkoi kyseenalaistaa koko termin merkitystä.

Aiheesta ensimmäisenä Suomessa uutisoinut Ylen ulkomaankirjeenvaihtaja Mika Hentunen kokee, että jutut haravatermin suomennoksesta ovat lipsuneet saivartelun puolelle. Hentunen pitää aiheesta tehtyä perusuutisointia kuitenkin onnistuneena. Hänen mukaansa aiheesta on uutisoitava, mutta niin tehdessä on muistettava, että kyseessä ovat historiallisen vakavat maastopalot.

Haravointikeskustelusta jää jäljelle se, miten asiasisältö peittyi sen alle, että jouduimme ensin selvittämään mistä ihmeestä Trump edes puhuu. Kinastellessa siitä, tarkoitettiinko haravoinnilla nyt haravointia vai jotain ihan muuta, huomiotta jää asiallinen ja tärkeä keskustelu metsänhoidon merkityksestä. Huomiotta jää myös tahdikkuus: onhan Kaliforniassa ja muuallakin Yhdysvalloissa parhaillaan suruaika.

Ei tullut yllätyksenä, että Trumpin näkemys suomalaisista haravoimassa metsiään tuottaa materiaalia Twitteriin useammaksi päiväksi. Ei kuitenkaan ole vastuullisen journalismin mukaista uutisoida aiheesta syntyneistä meemeistä näin suurella volyymilla.

Yhdelle asialle annettu huomio on jostain pois. Tällä kertaa se oli pois ilmastonmuutoksen vaikutuksista.