Yhä useampi syöpään sairastunut palaa työelämään hoitojen jälkeen.

Syöpä vaatii työyhteisöltä joustavuutta ja ymmärrystä – avoin puhuminen sairaudesta helpottaa töihin paluuta

Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään elämänsä aikana. Syöpähoitojen kehittymisen ansiosta useat sairastuneet palaavat työelämään hoitojen jälkeen.

Yhä useampi suomalainen sairastuu työikäisenä syöpään. Suomen Syöpäpotilaiden Minä, syöpä ja työ -hankkeen tavoitteena on helpottaa syöpään sairastuneiden työnhakua sekä sopeutumista työelämään. Hankekoordinaattori Emma Anderssonin mukaan moni sairastuneista pohtii omaa jaksamistaan töissä.

–  Paljon puhutaan uudesta normaalista syövän jälkeen tai sen kanssa. Aina ei ole työpaikkaa, jonne palata. Osa hakeutuu esimerkiksi ammatilliseen kuntoutukseen tai hakee eläkettä, Andersson kertoo.

Työelämän haasteet vaihtelevat elämäntilanteen ja työstatuksen mukaan. Työyhteisö joutuu usein mukautumaan sairastuneen tilanteeseen.

–  Tarinoita töihin paluusta on yhtä monta kuin tarinan kertojaa. Osalla työyhteisö on pitänyt tiivistä yhteyttä sairausloman aikana, osalla ei.

Fakta

Syöpä ja työelämä

  • Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään elämänsä aikana.
  • Suomen Syöpäpotilaiden Minä, syöpä ja työ -hankkeen tarkoituksena on helpottaa työikäisten syöpään sairastuneiden selviytymistä työelämässä.
  • Yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Suomen Syöpäyhdistys sekä Etelä-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistykset.
  • Syöpäyhdistykset järjestävät työikäisenä sairastuneille vertaisryhmiä, yksilöneuvontaa sekä teematapahtumia.

Kroonista syöpää sairastava Alina kertoo joutuneensa työpaikallaan kiusaamisen kohteeksi palattuaan sairauslomalta. Tilanne rauhoittui vasta kun Alina otti yhteyttä yrityksen johtoportaaseen, sillä kiusaamisen pelättiin haittaavan yrityksen imagoa.

Syöpä vaikuttaa kaikkiin elämänalueisiin

Syöpä voi vaikuttaa terveyden lisäksi mieleen, ihmissuhteisiin sekä toimeentuloon.

–  Syöpä ei ole sairaus, joka vaatii pelkästään fyysistä hoitoa. Syöpään sairastuneilla on kohonnut riski sairastua masennukseen, ja moni pelkää syövän uusimista, Andersson korostaa.

Minä, syöpä ja työ -hanke huomioi sairastuneen kokonaisuutena. Hanke tarjoaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista tukea vertaisryhmien, yksilöneuvonnan ja teematapahtumien muodossa.

Tieto vähentää ennakkoluuloja

Eturauhassyöpää sairastanut Pentti kehottaa puhumaan syövästä avoimesti työpaikalla. Pentin sairastuessa töissä käytiin yt-neuvotteluita ja häntä painostettiin irtisanoutumaan. Syöpä tuli työpaikalla ilmi, kun henkilöstöpäällikkö huomasi poikkeavuutta Pentin käytöksessä.

–  Siinä vaiheessa koko huone hiljeni, Pentti kertoo sairauden paljastumisesta.

Kahden viikon kuluttua selvisi, että Pentti saa pitää työpaikkansa. Pentti kokee, ettei häntä enää uskallettu irtisanoa diagnoosin vuoksi.

Työkaverit suhtautuivat syöpään hyvin, ja myös esimies oli ymmärtäväinen. Ennakkoluulot vähenevät, kun työkaverit ovat ajan tasalla sairauden tilasta.

–  Hoidoksi saamani naishormoni oli meillä vitsailun aiheena ihan hyvässä hengessä.

Alinan ja Pentin nimet on muutettu.