Ystävästä eroaminen vie voimia ja koskettaa yhtä lailla suhteen molempia osapuolia.

Kun ystävä haluaa erota ‒ ylitsepääseminen voi olla vaikeampaa kuin parisuhteesta

Yhteiskunta kannustaa katkaisemaan ”myrkylliset” ihmissuhteet. Uuden ystävän saaminen ei kuitenkaan ole helppoa, ja ystävästä eroaminen on vielä vaikeampaa.

Tasan kaksi vuotta sitten törmäsin omakohtaisesti ilmiöön nimeltä ystäväero. Silloinen paras ystäväni ilmoitti minulle yllättäen, ettei halua olla enää kanssani tekemisissä. Se oli viimeinen kerta, kun juttelimme. Ystävyyden katkaisemisen todellinen syy ei koskaan selvinnyt minulle.

Tampereen yliopiston sosiaalityön tutkijatohtorin Riikka Korkiamäen mukaan yleisimpiä syitä ystävyyssuhteen päättymiselle ovat erilleen kasvaminen ja elämäntilanteen muuttuminen, kuten toiselle paikkakunnalle muuttaminen. Ystävyyden loppuminen yksittäiseen riitaan on harvinaista.

Mediassa on viime vuosina kannustettu ”myrkyllisten” ihmissuhteiden katkaisemiseen. Sellainen saattaa olla esimerkiksi suhde, jossa itse antaa jatkuvasti enemmän kuin saa.

‒ Voi olla, että ihmisillä on nykyään enemmän mahdollisuuksia valita ystävänsä ja täten niistä myös uskalletaan herkemmin luopua, Korkiamäki sanoo.

Ystäväero ei ole helppoa kummallekaan osapuolelle

Viimeiseksi jäänyt riitaisa keskustelumme ystäväni kanssa tuli minulle täysin yllätyksenä. Olin olettanut ystävyytemme jatkuvan ikuisesti ja meidän jakavan salaisuuksia vielä vanhoina kiikkutuoleissa.

Korkiamäen mukaan ystävyyssuhteen päättyminen voi yllättää, sillä sen aikana ei mietitä samalla tavalla tulevaa kuin parisuhteessa. Kuten parisuhteenkin päättymiseen, ystävyyden loppumiseen liittyy pettymyksen, epäonnistumisen ja menetyksen tunteita. Tunteet ovat pinnalla molemmilla osapuolilla, huolimatta siitä kumpi suhteen katkaisee.

‒ Ystävät ovat monille jopa tärkeämpiä elämänkumppaneita kuin varsinainen parisuhdekumppani, Korkiamäki sanoo.

Mystinen kemia ystävyyden synnyinsijana

Usein ystävyys kehittyy hitaasti useamman vuoden tuntemisen seurauksena, mutta se voi alkaa myös nopeasti. Oli kyse kummasta tahansa, kaikkia syitä ystävystymisen taustalla ei voida selittää.

‒ Kuten parisuhteidenkin kohdalla, ihmiset puhuvat ”selittämättömästä kemiasta”. Eli siitä, että jonkun kanssa klikkaa ja toisen ei, Korkiamäki sanoo.

Ystäviä yhdistävät usein samankaltaiset kiinnostuksen kohteet, arvot ja jaetut kokemukset. Yleensä ystävystytään sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa yhteistä on myös ikä, kulttuurinen tausta ja elämäntilanne. Tämä ei kuitenkaan ole mikään edellytys ystävyydelle.

Ystäväero puhututtaa enemmän tyttöjä

Korkiamäen nuoriin kohdistuneessa tutkimuksessa kävi ilmi, että tytöt puhuvat enemmän ystävyyden katkeamisesta kuin pojat. Korkiamäen mukaan merkityksellistä on se, miten ystävyys mielletään. Naisille ystävyys on tyypillisemmin emotionaalista tukea, kun taas miehille ystävyydessä on yleensä tärkeämpää yhdessä tekeminen ja kaveria ei jätetä -meininki.

‒ Korostaisin kuitenkin, että ystävyys on sekä miehille että naisille yhtä lailla tärkeää. Ystävyyseroja koetaan sukupuolesta huolimatta.

Korkiamäen mukaan ihmissuhteiden kriittinen tarkastelu ja niistä luopuminen turhan helpolla saattaa olla seurausta nykyisen yhteiskunnan yksilökeskeisyydestä. Vaikka ystävyyssuhteen yksipuolinen katkaisu kuulostaa rajulta, se voi joskus olla hyvä asia. Ystävyydessä on keskeistä vastavuoroisuus ja välillä tulee aikoja, jolloin antaa enemmän kuin saa. Ratkaisevaa on tietää, että jossain vaiheessa tilanne voi olla toisinpäin.

Toisaalta tutkijat puhuvat yhteisöllisyyden merkityksen kasvamisesta epävarmassa ja kriisialttiissa maailmassa.

‒ Ihmissuhteita arvostetaan vähintään yhtä paljon kuin aiemmin, Korkeamäki summaa.

Ihmissuhde loppuu, elämä jatkuu

Päättyneeseen ihmissuhteeseen ei kannata jäädä vellomaan, vaikka uusien löytäminen tuntuisi vaikealta.

‒ En olisi pessimistinen uusien ystävien löytämisestä aikuisiällä. Aina tulee vastaan uusia ihmisiä, jotka jakavat saman elämäntilanteen. On tärkeää olla avoin uusille ihmissuhteille, Korkiamäki sanoo.

Itselleni ystäväeron hyväksyminen vei lähes vuoden verran. Muutto uudelle paikkakunnalle ja uusiin sosiaalisiin ympyröihin helpottivat ylipääsyä. Nyt jälkikäteen voin muistella ystävyyttämme jopa lämmöllä.