Statisteja ja hassuja noitia. Stereotypioita ja vääriä tietoja. Saamelaisia ei ole aina esitetty populaarikulttuurissa niin kuin he itse olisivat tahtoneet.

Esimerkiksi Erik Blombergin ohjaamassa Valkoisessa peurassa (1952), Teuvo Tulion Sensuelassa (1972) ja Hymyhuulet-sketsiviihdesarjassa (1987–1988) on nähty kärkeviä stereotypioita ja virheellistä tietoa saamelaisesta kulttuurista.

Saamelaiset osaavat itse kertoa kulttuuristaan paremmin. Ja sen he tekevät.

Elokuvakomissaari Liisa Holmberg on huolissaan saamenkielillä annettavasta kulttuurialan koulutuksesta. Holmberg työskentelee Kansainvälisessä Saamelaiselokuvaninstituutissa (ISFI) Norjan Koutokeinossa.

Ennen työtään ISFI:ssä Holmberg työskenteli rehtorina Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa (SAKK) Inarissa, joka tarjoaa ainoana toimijana kulttuurialaan liittyvää koulutusta median ja musiikin koulutusohjelmissa.

– Elokuvatuotannon tilanne on hyvä, mutta sen eteen onkin tehty töitä 21 vuotta. Sen sijaan saamelaisen kirjallisuuden, kuvataiteen ja musiikin tilanne on huonompi. Koko kansalta puuttuvat kulttuurialan koulut.

Kantaaottavuutta ja symboliikkaa

SAKK:ssa opiskeli muun muassa laulaja Hildá Länsman Utsjoelta. Länsman valitsi musiikin koulutusohjelman, jossa keskityttiin erityisesti saamelaiseen musiikkiin. Tällä hetkellä Länsman opiskelee globaalia musiikkia Sibelius-Akatemiassa ja laulaa sekä Solju-yhtyeessä että Vildá-duossa.

Länsmanille saameksi laulaminen on luonnollisin vaihtoehto.

– Saamen kieli tuo tarinan musiikin taakse ja antaa mahdollisuuden hassutella sellaisella sanastolla, joka ei ole päivittäisessä käytössä.

Saamelainen populaarikulttuuri näyttäytyy 2010-luvulla kantaaottavina julisteina, modernisoituna joikuna ja vaikuttavina elokuvina. Aiheet vaihtelevat Jäämeren radasta luontosuhteeseen ja mytologiaan.

– Minulle tulee maailmallakin kotoisa olo, kun tuon saamelaisuutta, esimerkiksi symboliikkaa, teoksiini, Lada Suomenrinne sanoo.

Suomenrinne on pohjoissaamelainen taiteilija. Hän on kotoisin Suomen pohjoisimmasta kylästä, Nuorgamista. Suomenrinteen mukaan kulttuurin luominen vaatii saamelaisilta paljon työtä, sillä valmiita malleja ei ole. Tällä hetkellä hän opiskelee valokuvausta Berliinissä.

Suomenrinteelle on ollut luontevaa ammentaa aiheita taideprojekteihinsa omasta taustastaan. Esimerkkinä hän kertoo kuvaprojektista, jonka keskiössä oli saamelaisnaisen asuun kuuluva hattu. Suomenrinne ajattelee taiteensa olevan kaikille, mutta uskoo sen kolahtavan eri tavoin saamelaisille.

Tietoa voi levittää myös huumorin keinoin

Holmberg, Länsman ja Suomenrinne ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että saamelaisten itse tekemä populaarikulttuuri on tehokas keino lisätä tietoisuutta saamelaisuudesta.

– Politiikka ei kiinnosta kaikkia, joten taide on hyvä tapa levittää tietoa saamelaiskulttuurista. Taide ei tule koskaan katoamaan, Suomenrinne sanoo.

Holmbergin mukaan elokuva on parhaimmillaan informatiivinen, mutta myös tunteisiin vetoava ja vaikuttava. Esimerkiksi hän nostaa vuonna 2017 ilmestyneen Saamelaisveren, joka kertoo saamelaisten kohtaamista vääryyksistä 1930-luvun Ruotsissa.

– Tarvitsisimme kuitenkin lisää Märkien säpikkäiden tyylistä komiikkaa. Kulttuurin ei tarvitse olla vakavaa.

Märät säpikkäät on komediasarja, jota esitettiin Yle TV2 -kanavalla vuosina 2012–2013. Ohjelmassa saamelaisneidot Suvi West ja Anne Kirste Aikio tekivät muun muassa sketsejä ja parodioita musiikkivideoista.

Mihin ylipäätään tarvitaan alkuperäiskansan omaa populaarikulttuuria?

– Oman kielen kuuleminen erilaisissa kulttuurituotteissa vahvistaa koko kansaa, mutta erityisesti saamelaisten nuorten identiteettiä, Holmberg sanoo.

Länsmanin mielestä populaarikulttuuri heijastaa nykypäivää. Erilaiset variaatiot ja muualta saadut vaikutteet lisäävät kiinnostusta ja arvostusta myös perinteitä kohtaan. Näin kulttuuri pysyy elinvoimaisena.