– Ensin tulee alkuvaikeus, vimma ja pois pyrkiminen. Sitten turtuminen. Lopulta ihminen antautuu.

Näin päihdekuntoutuja Petri Siuronen kuvaa laitoselämään sopeutumisen vaiheita.

Radio kohisee hiljaisena taustalla. Joku katsoo televisiota, toinen nuokkuu retkipatjalla käytävällä. Tunnelma on unelias.

Siuroselle on tapahtunut paljon. Hän on joutunut painimaan päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa. Elämä on niin sanotusti möyrinyt. Viisi vuotta sitten Siuronen sai häädön silloisesta asunnostaan ja jäi tyhjän päälle. Siitä lähtien hän on asunut Tampereen Hervannan päihdekuntoutujille tarkoitetussa asuntolassa, Tastussa.

Herkkyys altistaa

Siuronen on musiikin ammattilainen. Hän soittaa rumpuja sekä kitaraa ja on sanoittanut muun muassa iskelmämusiikkia.

– Peilaan tätä elämää musiikin kautta. Se soi päässäni koko ajan. Musiikkia tai sanoituksia ei voi syntyä ilman herkkyyttä. Herkkyys on lahja.

Siurosen mukaan herkät ihmiset ovat myös alttiimpia päihteille.

– Kysymys on tutista. Siitä tunteesta, kun lapsuudessa löytää jonkun mukavan tai jännän asian. Myöhemmin tutista tulee karkki ja karkista tulee päihde. Sitten sen päihteen ympärillä touhutaan yhdessä. Siitä saa rutiinia ja turvaa.

Tastussa monien päivän kohokohta onkin päihteiden käyttö. Sisällä niitä ei saa käyttää, mutta asukkaat pääsevät halutessaan ulos. Siuronen onkin huolissaan nykyajan päihteiden laajasta kirjosta. Hänen nuoruudessaan alkoholin lisäksi tunnettiin vain muutama huume. Nykyään erilaisia huumeita on lukematon määrä.

Arki kannattelee

Huoneesta on palanut lamppu, ja käytävän kellertävä sähkövalo kajastaa aukinaisesta ovesta. Asukkaat kuljeksivat käytävässä. Välillä joku pysähtyy ovensuuhun katsomaan. Eräs mies käy huoneen vessassa pissalla. Hän sytyttää vessaan valot, muttei sulje ovea.

Elämässä Siuronen arvostaa tavallisia arkisia asioita. Kahvikupillinen, hyvän huomenen toivotus ja kavereiden läsnäolo. Erityisen tärkeitä ovat oma sänky, tyyny ja peitto. Ne luovat turvallisuuden tunnetta.

– Hassulta se tuntuu sanoa, mutta minäkin käperryn siihen peittooni joka yö niin kuin pikkulapsi, Siuronen kuvaa.

Pienistä aineksista syntyy kodin tuntua. Koti on sana, joka saa Siurosen silmät vettymään.

– Koti, se oli hyvä sana. Ihminen kaipaa kotia. Tästä on tullut mun koti. Tykkään olla täällä. Se on käsittämätöntä.

Päivä kerrallaan

Siuroselle tulevaisuus on vielä epäselvä. Hän on tottunut elämäänsä Tastussa, ja ajatus lähtemisestä tuntuu vaikealta. Hän vertaa tunnetta vankeihin, jotka vankilasta päästyään eivät selviä normaalielämästä.

— Ihmisen koti on siellä missä, sen systeemi on. Siellä, missä se arki ja ne tutut ihmiset ovat, Siuronen selventää.

Tulevaisuutta ajatellen Siurosen mielestä kaikista tärkeintä on säilyttää toivo.

– Jos menettää toivon kipinän, menettää kaiken.

Hänen unelmansa on, että kaikki ihmiset voisivat olla onnellisia.

– Omalla tavallaan. Ei tarvita lottovoittoa eikä Rolls Roycea. Tarkoitan sitä, että ihmiset pärjäisivät keskenään, diggaisivat toisiaan ja yrittäisivät edes ymmärtää toisiaan.