Radio Moreenin sähkeet 7.12.2018 kello 17

Helsingin Hovioikeus on jälleen hylännyt kolme syyttäjän jatkokäsittelyhakemusta liittyen asepalvelukseen, kertoo Helsingin Sanomat. Helsingin hovioikeus kumosi totaalikieltäytyjän vankeustuomion ensimmäisen kerran helmikuussa. Onkin mahdollista, että ase- ja siviilipalveluksesta pystyy jatkossa kieltäytymään vakaumuksen perusteella ilman rangaistusta. Totaalikieltäytyjät on ennen tätä vuotta määrätty rangaistukseen.

***

Ilmaista lainojen kilpailuttamista tarjoavat nettisivustot ovat yleistyneet huomattavasti muutamassa vuodessa. Sivustot välittävät asiakkaan lainahakemuksen useille eri rahoituslaitoksille. Takuusäätiön toimitusjohtajan Juha Pantzarin mukaan lainankilpailutussivustoja oli kolme vuotta sitten vain muutamia. Nykyään niitä on jo yli viisikymmentä. Suomalaiset tekevät vuosittain arviolta satojatuhansia hakuja vastaavilla sivustoilla. Aiheesta lisää Moreenimedian nettisivuilla.

***

Tampereen keskustan pysäköinti kallistuu maaliskuun alussa, kertoo Aamulehti. Kallein ykkösvyöhyke laajenee, kun siihen liitetään esimerkiksi Laukontorin ja Ratinan suvannon alueet. Ydinkeskustan pysäköinti muuttuu maksulliseksi myös sunnuntaisin. Muiden vyöhykkeiden pysäköintimaksut puolestaan nousevat. Muutos on osa Tampereen kaupungin talouden ntasapainottamisohjelmaa. Esitystä käsitellään ensi tiistaina yhdyskuntalautakunnassa.

***

Ranskassa valmistaudutaan huomiselle suunniteltuihin suuriin mielenosoituksiin, kertoo Yle. Eri puolille maata sijoitetaan lähes yhdeksänkymmentä tuhatta poliisia. Pariisissa pääkadun liikkeet ja ravintolat sekä Eiffel-torni pidetään suljettuina. Myös Ranskan jalkapalloliigan otteluita on peruutettu. Viranomaiset odottavat huomisen mielenosoituksissa ”huomattavaa väkivaltaa”. Mielenilmaukset saivat alkunsa polttoaineverojen korottamisesta.

***

Kiina lähettää huomenna tutkimusaluksen Kuun etäpuolelle, kertoo Yle. Tämä osa kuusta on vielä suhteellisen tutkimatonta aluetta. Kuun pintaa kartoittavan mönkijän on määrä laskeutua Kuun pinnalle 27 vuorokauden matkan jälkeen. Kiina on panostanut viime vuosina avaruuden tutkimukseen entistä näyttävämmin. Lisäksi se on syventänyt yhteistyötä Venäjän ja Euroopan avaruusviranomaisten kanssa.