Kello lyö kaksitoista ja kuten Tuhkimolla, myös minun juhlani loppuvat ennenaikaisesti.

Vastaava tilanne on tullut syksyn aikana tutuksi niin minulle kuin usealle opiskelijatovereillenikin. Juhlien jälkeen minua ei kuitenkaan tule etsimään komea prinssi, eikä lähdön syynä edes ole hyvän haltiakummin aiheuttama lumous, vaan Tampereen yöbussien aikataulut.

Ne ovat pääkaupunkiseudulta tänne muuttaneelle lähinnä vitsi. Totuin teini-ikäisenä ehkä liian hyvään, kun vuorokaudenajasta riippumatta pystyin aina luottamaan siihen, että löytäisin jotenkin kotiin.

Tampereella asun noin kymmenen kilometrin päässä keskustasta, ja vaikka kulkuyhteydet ovat päiväsaikaan juuri niin hyvät kuin asuntojen myynti-ilmoituksissa mainostetaan, öisin viimeinen bussini lähtee puoliltaöin ja seuraava vasta neljän aikaan. Ja minun tilanteeni ei edes ole kaikista vaikein! Ensimmäinen linja esimerkiksi Tesomalle saattaa lähteä vasta puoli kuudelta.

Ongelma ei tuntuisi niin suurelta, elleivät lähes kaikki opiskelijatapahtumat sijoittuisi arkipäiville. Silloin kauempana asuvien on tehtävä valinta. Jos jää viettämään aikaa ystävien kanssa, yöunet voivat jäädä monena päivänä vain parin tunnin mittaiseksi. Tai sitten voi lähteä kotiin nukkumaan, mutta silloin tuntuu, että jää paitsi kaikesta kivasta. Kaverillekaan ei viitsi tuppautua yöksi liian usein ja taksi taas maksaa parhaimmillaan 30 euroa.

Vaihtoehdoksi jää siis muuttaa keskustaan, ja niin houkuttelevalta kuin se tuntuukin, ei kaikilla ole varaa siihen.

Tampere on väkiluvultaan Suomen kolmanneksi suurin kunta ja tunnettu opiskelijaystävällisenä kaupunkina. Minkä takia julkiset liikennevälineet eivät siis voisi pysyä kehityksessä mukana? Tampereen seudun joukkoliikenteen vuosikertomuksen mukaan vuonna 2017 busseilla tehtiin yhteensä noin 39,8 miljoonaa matkaa. Määrä varmasti lisääntyisi, jos yövuoroja pystyttäisiin lisäämään edes yhteen tunnissa.

Jos näin olisi, minunkaan ei tarvitsisi juhlimaan lähtiessäni pohtia, jaksanko jäädä musiikin pauhuun ja tunkkaiseen ilmaan neljään asti. Siinä vaiheessa keskustassa asuvat ystäväni ovat ehtineet jo lähteä, sillä loppuun asti jäävät vain muutamat.

Olen oppinut lyhyessä ajassa rakastamaan Tamperetta, sen vilkkautta ja monipuolisuutta. Yöbussien liikennöinti on ainoa asia, joka vielä hiertää ikävästi kuin kenkään jäänyt pikkukivi, jota ei aivan voi jättää huomiotta. Ehkä minunkin kenkäni tuntuisivat taas mukavammilta, jos minun ei enää tarvitsisi leikkiä Tuhkimoa.