Sammonkadulla sijaitseva liikehuoneisto näyttää ulkoa suurta kirjahyllyä lukuun ottamatta tyhjältä. Sisällä on silti valot päällä ja takahuoneesta astuu esiin mies.
Hän on Jyrki Siukonen.
Tamperelaislähtöinen Siukonen pyrkii vähentämään tavaramääräänsä pitämällä tilassaan ”yksisuuntaista antikvariaattia”, joka myy muttei ota vastaan. Siukosen kirjakokoelmasta löytyy niteitä laidasta laitaan, taidekirjoista sarjakuviin.
Takahuone on täynnä tavaraa. Mukana on teoksia Tampereen taidemuseossa järjestetystä Siukosen Alles Palles Falles -näyttelystä.
– Näyttely täytti alkuvuoden. Muuten vuosi ei ole ollut tavallista kuormittavampi.
Siukonen väitteli vuosituhanteen vaihteessa Suomessa ensimmäisten joukossa taiteen tohtoriksi. Mahdollisuus tehdä jotain, mitä aiemmin ei ole tehty, motivoi taiteilijaa.
Kuinka sanoa ilman sanoja
Jyrki Siukonen
- Syntynyt vuonna 1959 Tampereella.
- Tehnyt myös musiikkia ja kirjoittanut kirjoja.
- Väitellyt tohtoriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2001.
- Vastaanottanut kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2017.
Siukosen lapsuudenkodissa taidetta arvostettiin eikä mitään sen muotoja katsottu pahalla. Sarjakuvia ei kielletty eikä roskamusiikkia tunnettu.
– Teatteri- ja leffakerho olivat samalla viivalla. Tampereen kaltaiseen duunarikaupunkiin ei elitismi istunut.
1970-luvulla Siukonen vaikutti tamperelaisissa punkpiireissä. Kuvataidepiirit muuttuivat verkkaisesti, ja punk houkutti nuoria nopean muutoksensa ansiosta. Kuvataide on kuitenkin aina ollut hänen päälajinsa.
Siukonen sanoo 60-luvun optimismin inspiroineen häntä. Ajan scifi-tarinoista ja avaruuslennoista on peräisin kiinnostus lentämiseen. Väitöskirjansa hän tekikin lentolaitteiden ja kuvataiteen historiasta 1900-luvun alkupuolella.
Siukosen työtavat vaihtelevat. Joskus teos syntyy heti, joskus menee vuosia. Joskus hänellä on heti visio, välillä työ on impulsiivista. Halusta avata kuvataiteen luomisprosessia syntyi kirja Vasara ja hiljaisuus: Lyhyt johdatus työkalujen historiaan. Siukonen koki, että aihetta olivat käsitelleet vain taideteoreetikot.
– Kuvataiteella ilmaistaan sitä, mitä ei voi sanoa. Ihmiset pitävät siitä kun asioita selitetään, mutta työtapani vaihtelevat niin paljon, ettei työtäni voi kaavamaisesti selittää.
Dostojevski oli kaupallinen, mitä sitten?
Taide on Siukoselle itseilmaisua, jolla ei saavuteta materiaalista hyötyä. Hänestä motiivilla ei ole väliä, jos tulos on hyvä. Hän kertoo Dostojevskin julkaisseen jatkokertomuksiaan sanomalehdissä ja pitkittäneen tarinoita tahallaan. Siukonen toteaa Dostojevskin olevan kaupallisuudestaan huolimatta yksi merkittävimpiä kirjailijoita.
– Jos joku haluaisi ostaa teokseni, niin toki myisin. Mutta en ole hyvä tekemään taidetta, jota kukaan ostaisi, Siukonen sanoo ja virnistää.
Siukonen on itseoppinut eikä pidä taidealan koulutusta ehdottomana. Hänestä jossain taiteenlajeissa koulutus on tärkeää, mutta eri lajit vaativat eri asioita. Siukosesta elitismi rajoittaa ihmisen kykyä löytää.
– Snobismi on kapea katsomus taiteeseen. Esimerkiksi taidemusiikki on yksi tapa tehdä taidetta, muttei rockia arvokkaampaa.
Hän muistuttaa, että klassikotkin ovat ilmestyessään uusia ja uusi järkyttää aina. Vanhan toistaminen on turvallista, mutta ketä kiinnostaa sellainen joka on jo kertaalleen tehty?