Vanha tesomalainen kerrostalo tuoksuu kellarilta ja kodilta. Kun avaimet ovat pyöräyttäneet tottuneesti puuoven lukon auki, minua tervehtivät viininpunainen ovimatto ja täysi pyykkiteline. Maria Koivukari, 22, pahoittelee kuivumassa olevia sukkia, joihin katseeni kohdistuu ensimmäiseksi. Kiireisen naisen on toisinaan vaikea löytää aikaa pyykkien viikkaamiseen.

– Lähden töihin aikaisin aamulla ja palaan kotiin teatteriharjoituksista tai esityksistä puolenyön aikaan. Kotitöiden tekeminen venyy yömyöhään, Koivukari selventää.

Koivukarin illat täyttävät Tampereen Ylioppilasteatterin tuoreimman Nälkä-näytelmän esitykset. Suomen suuriin kuolonvuosiin sijoittuva teos on hänen ensimmäisensä Ylioppilasteatterin jäsenenä, sillä näyttelijä lunasti paikkansa teatterin riveissä syyskuussa. Roolityön lisäksi Koivukari on tehnyt näytelmään musiikkia.

Pikkukaupungista päänäyttämöille

Koivukarin matka näyttelijäksi alkoi Kuusankoskelta vuonna 2004, kun hän pääsi esiintymään jouluteemaiseen lastennäytelmään.

– Monet ystäväni harrastivat myös teatteria, mutta lopettivat ajan myötä. Minä kuitenkin jäin. 10-vuotiaana tajusin, että haluan näyttelijäksi.

Helmenvalkeat hampaat paljastuvat hymyyn kaartuvien suupielten lomasta, kun puheenaiheena on tuleva ammatti.

Tähän päivään mennessä nuori näyttelijä on tehnyt lukuisia roolisuorituksia harrastajateattereissa ja näytellyt myös työkseen. Viime kesän Pelastakaa Röllimetsä -esitys Tampereen Komediateatterissa tarjosi tilaisuuden paitsi saada unelmatyöstä palkkaa, myös näytellä Röllin luojan Allu Tuppuraisen ohjauksessa.

Näyttelijäntyön parhaiksi puoliksi Koivukari listaa roolihahmon pään sisään sukeltamisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen.

– Parasta on se, että lavalla saa olla joku muu. Saa kertoa toisen ihmisen tarinaa ja eläytyä hänen maailmaansa. Teatterin kautta voi tuoda esiin asioita, joista pitäisi puhua.

Teatterin parantava vaikutus

Viisi vuotta sitten Koivukari sairastui syömishäiriöön. Tunnollinen opiskelija suoritti lukion toista luokkaa samaan tahtiin ikätovereidensa kanssa, vaikka suurin osa päivän tunneista oli varattu lenkkeilyyn ja ruokailujen suunnittelemiseen. Lääkäreiden ja sairaanhoitajien kehotukset asettaa paraneminen etusijalle kaikuivat kuuroille korville.

Seuraavana keväänä Koivukarin puhelimeen kilahti muutoksentekevä viesti, jonka lähetti hänen silloinen teatterinohjaajansa. Hän sanoi, että nuorella kyvyllä olisi mahdollisuus tehdä teatterista itselleen ammatti, kunhan hän hoitaisi ensin itsensä kuntoon.

– Syksyllä 2014 aloin tehdä näytelmää nimeltä Ei kiitos. Se oli minulle käännekohta. Tajusin, että tehdäkseni teatteria, minun täytyy olla terve.

Hymyilevä olemus on vakavoitunut, mutta silmät loistavat.

Näyttelijä toivoo vaikeina aikoina voimaa antaneen teatterin pysyvän osana hänen elämäänsä myös tulevaisuudessa. Musiikkiluokkataustaisen naisen unelmatilanteessa teatterin tekeminen ja musiikki yhdistyvät.

– Haluaisin tehdä näyttelijäntöitä monipuolisesti niin, että saisin tehdä myös musiikkiteatteria.

Haastattelun päätyttyä suljen perässäni puisen oven, jonka taakse jää täysi pyykkiteline. Sukat ja housut päätyvät kaappiin vasta seuraavan esitysillan jälkeen.

Nälän näytökset jatkuvat Tampereen Ylioppilasteatterissa 2.2.2019 asti.