Olipa kerran pieni tyttö.

Iltasatutuokiot alkoivat lapsuudessani usein näillä sanoilla. Kertomukset pienen tytön seikkailuista olivat jännittäviä, hauskoja ja opettavaisia, suoraan äitini mielikuvituksesta temmattuja.

Lapsen ja aikuisen välinen satuhetki on lähentävä ja yhdistävä kokemus, jonka moni muistaa vielä vuosienkin päästä. Kuinka mukavaa oli istua isän polvella ja uppoutua tarinoiden maailmaan.

Taannoin Helsingin Sanomissa julkaistussa jutussa aivotutkija Minna Huotilainen eritteli lukemisen hyötyjä eri ikäisille. Lapsille satujen ääneen lukemisella on merkittävä vaikutus lukemaan oppimisessa. Satujen lomassa käydyt keskustelut ovat luontainen tapa kehittää sanavarastoa.

PISA-tulokset kuitenkin osoittavat lukemisen jäävän lapsuuteen. Vuosien 2000–2012 lukutaidon mittauksissa selvisi, että suomalaisnuorten lukutaito oli heikentynyt jyrkemmin kuin missään muussa OECD-maassa. Huolestuttavaa on erityisesti tyttöjen ja poikien eritasoisuus. Pojille lukeminen näyttää olevan sen pituinen se, kun tytöt loistavat edelleen kirjankuluttajien kärkikastissa.

Ongelmaan on vaikea keksiä yksiselitteisiä syitä ja ratkaisuja. On toki selvää, ettei teini-ikäinen välttämättä kaipaa isän polvelle satuja kuuntelemaan. Taustalla voi olla myös terve kapinoinnin tarve, kirjoille haistatetaan pitkät siinä missä muullekin maailmalle.

Toisaalta ei ole kohtuullista sysätä syytä PISA-tulosten turmelemisesta yksin teinipoikien niskaan. Lukutapamme on yleisesti kokenut radikaalin muutoksen. Informaatiotulvaan hukkumaisillamme ehdimme lukea vain silmäillen ja riviltä toiselle harppoen. Kirjaan syventyminen vaatii erilaista lukutapaa, keskittymistä ja syventymistä. Siihen ei moni aikuinenkaan pysty. Voimmeko tällöin odottaa sitä nuorilta?

Lukeminen olisi Huotilaisen mukaan kuitenkin monella tavalla hyödyllistä. Empatiakyky ja muisti kehittyvät ja jopa tiedollinen ymmärtäminen paranee. Pitäisi keksiä uusia keinoja innostaa lapsia ja nuoria kirjojen ääreen. Käskemällä ei lue kukaan.

Esimerkkiä aikuinen voi kuitenkin näyttää. Miksi nuori ottaisi tavaksi lukea ennen nukkumaanmenoa, jos itsekin plaraa puhelinta viimeisenä iltatoimenaan?

Lukemisen perinne kannattaa aloittaa jo lapsuudessa. Siten se on luontevaa vanhempanakin. Aikuisiällä on hauska huomata, kuinka lukiessaan välillä tavoittaa sen pienen tytön tai pojan, jota tarinat ja sadut niin kovasti viihdyttivät. Kannustetaan siis toisiamme kirjojen pariin ja luetaan ilta-, aamu- ja päiväsatuja – tai äitini tavoin keksitään niitä omasta päästä.