Asiakaskohtaamiset sosiaalialalla voivat kehittyä uhkaaviksi.

Kuntien työntekijät kokevat työssään väkivaltaa – tilanne sosiaalialalla pahempi kuin vankiloissa

Joka kolmas kunta-alan työntekijä kokee työssään väkivaltaa tai sen uhkaa, selviää eläkevakuutuslaitos Kevan tutkimuksesta. Erityisen paljon väkivaltaa kohtaavat sosiaalialan työntekijät, jotka kokevat uhkaavaa käytöstä jopa enemmän kuin poliisit tai vankilatyöntekijät.

Eläkevakuutuslaitos Kevan tutkimus osoittaa, että väkivaltaa kokevien julkisen alan työntekijöiden määrä on kasvanut verrattuna edelliseen vuonna 2016 tehtyyn tutkimukseen. Joka kolmas kunta-alan työntekijä on kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa kuntalaisten tai asiakkaiden puolelta.

Sosiaalialalla työskentelevistä vastanneista jopa 43 prosenttia on kokenut väkivaltaa useita kertoja viimeisen vuoden aikana. 2018 vuoden kevään ja kesän aikana tehtyyn tutkimukseen osallistui 3 070 julkisen alan palkansaajaa.

Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliitto JHL:n mukaan tilanne on hälyttävä ja vastuu siitä on työnantajilla. Työsuojelua, -terveyshuoltoa ja turvallisuusjärjestelyitä on työympäristötoimitsijan Urpo Hyttisen mukaan parannettava. Mahdollisiin uhkatilanteisiin täytyy laatia toimintasuunnitelmat.

Pahoista ongelmista huolimatta valtaosa julkisen alan työntekijöistä pitää työtään tärkeänä ja merkityksellisenä. Noin neljä viidestä työntekijästä kokee työssään iloa ja innostusta.

JHL korostaa tiedotteessaan, ettei tämä into saa tukehtua väkivallan ja kiusaamisen alle.