Kioskin näyteikkuna houkuttelee ihmettelijöitä.

Kansankioskissa tehdään kaupunkilaisten näköistä kulttuuria – ”Se voi olla aika randomisti melkein mitä vaan”

Romu & Random -kulttuurikioskissa Tampereen Satamakadulla järjestetään näyttelyitä, kohdataan ihmisiä ja kuunnellaan akustista musiikkia.

Vaaleanpunaisille seinille on ripustettu ristipistotöitä, villejä julisteita ja värikkäitä bändipaitoja. Myynnissä on käsintehtyjä koruja ja retrovaatteita. Ihmiset löhöilevät rennosti lämpimien teekuppien äärellä ja rouskuttavat porkkanoita.

Romu & Random on Tampereen Satamakadulle viime joulukuussa avattu kansankioski. Kansankioskin ideana on toimia kohtaamispaikkana ja rohkaista ihmisiä itseilmaisuun. Projektin taustalta löytyy monitaiteilija Maria Mattila.

– Käsityöläisten ja taiteilijoiden tukeminen määrittelee koko kaupunkia. On tärkeää, että meillä on tarjota juuri oman näköistä kulttuuria.

Maria Mattila

Romu & Random lähti liikkeelle, kun Mattila hermostui kaupunkikuvan rakentumiseen jatkuvan kuluttamisen ympärille. Hän keräsi joukon ihmisiä, ja yhdessä he vuokrasivat tilat kioskille. Mattilan mukaan yhteistyö mahdollistaa tilan ylläpidon kaupungin keskustassa. Projekti myös hyödyttää osallistujiaan, sillä mukana olevat taiteilijat ja muusikot saavat tuotteitaan myyntiin kioskiin.

Seinillä craftivismia ja kellarissa keikkoja

Kansankioskissa on riittänyt kävijöitä. Tiloissa on järjestetty tiheään tahtiin erilaisia tapahtumia, kuten käsityöpajoja. Myös erikoista tavaraa pursuava näyteikkuna houkuttelee satunnaisia ohikulkijoita astumaan sisään. Patjoilla ja tyynyillä sisustetussa kellarissa pidetään akustisia keikkoja. Mattilan mukaan keikat ovat tavoittaneet yleisönsä Facebook-mainostamisen kautta.

– Monena iltana on ollut sellainen olo, että miten sattuikin näin hyvin. Paikalla on ollut juuri sen verran ihmisiä kuin tänne mahtuu.

Yläkerrassa on esillä taiteilija Minna Jaakolan näyttely. Jaakolan teokset ovat kirjottuja, virkattuja, sekä ristipistoin toteutettuja. Hän määrittelee teoksensa käsityöaktivismiksi eli craftivismiksi.

– Tämä on todella matalan kynnyksen näyttelytila. Täällä pääsee myös keskustelemaan ihmisten kanssa teoksista, mikä on ihanaa.

Mattila kertoo, että Romu & Randomiin saa kuka tahansa järjestää näyttelyn.

– Kuten nimikin jo paljastaa, se voi olla aika randomisti melkein mitä vaan. Nyt meillä on käsitöitä, mutta ensi kuussa jo jotain aivan muuta.

Minna Jaakola on virkannut näyttelyynsä teltan, joka kuvastaa rauhaa, jonka hän saa käsitöiden tekemisestä.