Virtuaalinen personal trainer Pixformance avustaa esimerkiksi oikean kyykkytekniikan oppimisessa.

Älyteknologia leviää kuntosaleille – virtuaalinen personal trainer saattaa pian korvata ihmisen

Tamperelainen kuntosali Easyfit Keskusta otti tammikuun alussa käyttöön maailman ensimmäisen liikunnallisen peliklubin. Älyteknologia tuo urheiluun uusia ulottuvuuksia ja vähentää ihmisen ohjaamien tuntien tarvetta.

Älylaitteet ja virtuaaliteknologia ovat monelle suomalaiselle jo arkipäivää. Nyt niitä voi kuitenkin hyödyntää jopa kuntosalilla hikoillessa. Entisen Senssi-baarin tiloissa sijaitseva Easyfit Keskusta uudisti nimittäin ryhmäliikuntatilansa vuoden alussa kokonaan ja päätti panostaa älyteknologiaan.

Keskikokoiseen jumppasaliin on saatu mahtumaan vapaiden painojen lisäksi älyseinä, neljä kilpajuoksuun tarkoitettua juoksumattoa, virtuaalinen personal trainer sekä valtava näyttö, josta pyöritetään video-ohjattuja ryhmäliikuntatunteja. Tilaa ei kuitenkaan ollut aivan kaikelle, ja niinpä ihmisen vetämistä tunneista jouduttiin luopumaan, kertoo keskuksen työntekijä Henna Pitkänen.

– Meiltä löytyy edelleen live-joogaa, mutta jotain piti jättää pois, koska halusimme uudistaa salia ja tehdä tilaa liikunnalliselle peliklubille, Pitkänen toteaa.

Easyfit Keskusta toivoo uudistuksella houkuttelevansa varsinkin älyteknologiasta kiinnostuneita nuoria asiakkaikseen. Henna Pitkäsen mukaan nykyiset asiakkaat ovat olleet pääasiassa tyytyväisiä uudistukseen, eikä hänen korviinsa ole kantautunut negatiivista palautetta esimerkiksi live-ryhmäliikuntatuntien poistumisesta.

– Peliklubin etu on, että saat kaiken samasta huoneesta. Se ei ole pelkästään hauskaa pelailua, vaan siellä tulee myös oikeasti hiki.

Älyseinä iWall tunnistaa kehon liikkeet, ja sillä voi kilpailla kaveria vastaan eri lajeissa. Taustalla näkyvä Runbeat mahdollistaa enintään neljän ihmisen juoksukilpailun.

Salilla ei kaivata ihmiskontaktia

Ensimmäistä kertaa liikunnallista peliklubia testanneet Ilona ja Emilia ovat siihen melko tyytyväisiä. Kumpikin viihtyy yleensä varsinaisen kuntosalin puolella, mutta peliklubi tuo heidän mielestään mukavaa vaihtelua salitreeniin.

Naiset eivät ole harmissaan live-ryhmäliikuntatuntien poistumisesta, sillä he eivät kaipaa salille tullessaan ihmiskontaktia.

– Jos olen esimerkiksi tehnyt koko päivän töitä ihmisten kanssa, ei minua kiinnosta tulla salille olemaan sosiaalinen, Ilona pohtii.

Vaikka peliklubi onkin naisten mielestä monipuolinen ja hyvin toteutettu, on siinä myös vielä hieman hiottavaa. Esimerkiksi virtuaalinen personal trainer ei meinannut käynnistyä, kun laite ei aluksi lukenut QR-koodeja lainkaan.

– Olisimme myös ehkä kaivanneet hieman ohjausta laitteiden käyttöön, naiset toteavat.