Radio Moreenin sähkeet 6.2.2019 kello 15

Puolet Suomen infrainsinööreistä tulee Tampereen ammattikorkeakoulusta TAMKista. Koulutuspäällikkö Jouko Lähteenmäen mukaan valmistuneet työllistyvät sataprosenttisesti.  TAMKin rakennusalan koulutus ja tutkimus on viime vuosina palkittu useasti. Koulutuksessa keskitytään maa- ja pohjarakentamiseen eli esimerkiksi rautatie- ja liikennetekniikkaan.

***

Kaksipäiväinen yrityspäivätapahtuma alkoi tänään Tampereen yliopistolla. Tämän vuoden teemoina ovat työelämän murros ja teknologiaosaamisen kasvu. Mukana on yli 130 yritystä. Yrityspäivät on Suomen suurin opiskelijoiden rekrytointitapahtuma. Tapahtuma järjestetään keskiviikkona Keskustakampuksella ja torstaina Hervannan kampuksella.

***

Poliisiammattikorkeakoulun miesopettajaa epäillään useasta seksuaalisesta ahdistelusta, kertoo Iltalehti. Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg on vahvistanut tapauksen. Ahdistelut ovat kohdistuneet naisopiskelijoihin ja tapauksia on tullut ilmi myös vapaa-ajalta. Asian esitutkinta on aloitettu rikosnimikkeillä seksuaalinen ahdistelu ja virkavelvollisuuden rikkominen. Asianomainen opettaja on pidätetty virastaan.

***

VR on perunut useita kaukoliikenteen junavuoroja tänään. Peruutuksia on luvassa myös huomenna. Vuoroja jää väliin muun muassa Tampereen ja Helsingin sekä Tampereen ja Vaasan väliltä. Peruutukset johtuvat junakaluston ja ratojen huoltotöistä, jotka ovat lisääntyneet pakkasen ja lumisateen takia. Perutut junavuorot on korvattu bussikuljetuksilla tai vaihtoehtoisilla junilla. Lisäksi matkustajia pyydetään varautumaan junien myöhästymisiin.

***

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vakuutti linjapuheessaan, että saa rakennutettua muurin Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle. Lisäksi hän ilmoitti, että aikoo tavata Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin Vietnamissa kuun lopussa. Trump uskoo myös, että Afganistanin konflikti saadaan ratkaistua. Presidentti kutsui Taleban-järjestön kanssa käytyjä rauhanneuvotteluja rakentaviksi. Puhe piti alun perin pitää jo tammikuussa, mutta edustajainhuoneen puhemies lykkäsi sitä, koska liittovaltion hallinto oli suljettuna.