Elektronista musiikkia esittävä Ruusut on yksi yleisön toivomista tuoreemmista esiintyjistä Valoa Festivalilla.

Musiikki sopii niin kirkkoon kuin baariin – Valoa Festival tuo yleisön suosikit Tampereelle

Juhlavuoden kunniaksi esiintyjät valittiin yleisöäänestyksen avulla.

Indiemusiikkitapahtuma Valoa Festival alkaa tänään Tampereella. Kolmipäiväinen tapahtuma koostuu useista konserteista Tullikamarin Pakkahuoneella, Olympia-korttelissa ja O’Connells-pubissa. Festivaalin tunnetuimpia esiintyjiä on vuoden yhtyeen Emma-palkinnon saanut hiphop-yhtye Gasellit.

Festivaalin avajaiskonsertti järjestetään tänään Tuomiokirkossa, jossa esiintyy folkyhtye Hexvessel. Tapahtuman promoottori Mikko Määttänen kertoo, että Tuomiokirkon käyttäminen konserttipaikkana on ollut festivaalin järjestäjien pitkäaikainen unelma.

Tuomiokirkon suntio Timo Lehto toteaa, että populaarimusiikin festivaali mahtuu kirkkoon hyvin.

– Tuomiokirkossa järjestetään paljon konsertteja. Tapahtumista päätetään kuitenkin aina erikseen. Olennaista on, että musiikki sopii sanoitukseltaan ja muutenkin kirkon ajatusmaailmaan.

Valoa Festival järjestetään nyt kymmenettä kertaa. Promoottori Määttäsen mukaan esiintyjät valittiin juhlavuoden kunniaksi kävijäkyselyn kautta yleisön toiveiden mukaisesti. Mukana on sekä vanhoja että uusia suosikkeja.

– Esimerkiksi Paperi T on yksi Valoa Festivalin rakastetuimpia esiintyjiä ja voitti kävijäkyselyn vanhojen nimien osalta ylivoimaisesti. Ruusut taas on esimerkki siitä, millaisia uusia nimiä kävijämme halusivat nähdä.