Orivedellä seitsemän valtuutettua vaativat aloitteessaan, että kouluopetuksessa sukupuoliksi pitäisi tunnistaa vain mies ja nainen. Aloitteessa ollaan huolissaan sukupuolineutraaliuden lisääntymisestä Oriveden kaupungissa, mikä ilmenee aloitteen mukaan esimerkiksi tyttö- ja poikaurheilijan palkinnon poistamisena. Pirkanmaan Seta tuomitsee aloitteen. Pirkanmaan Setan puheenjohtaja Minna Minkkinen vetoaa puheenvuorossaan tasa-arvolakiin, joka velvoittaa edistämään yhdenvertaisuutta.
* * *
VR aikoo lopettaa lippujen käteismyynnin kaukojunissa ensi syyskuussa. Uudistuksen myötä lipun voi ostaa kaukoliikenteen junassa vain maksukortilla. VR:n mukaan 99 prosenttia Suomen junamatkustajista ostaa junalippunsa ennakkoon tai maksukortilla. VR arvioi lippujen käteismyynnin laskevan tulevaisuudessa niin, ettei se enää kata käteisen käsittelystä syntyviä kustannuksia.
* * *
Oulun seksuaalirikoksista on tänään nostettu ensimmäinen syyte. Tällä hetkellä poliisilla on tutkinnassa yhteensä kymmenen alaikäisiin kohdistunutta seksuaalirikostapausta, joissa osassa uhreja on houkuteltu sosiaalisen median kautta. Alkuviikosta selvisi, että Oulun poliisilla on tutkinnassa uusi alaikäisiin kohdistunut seksuaalirikos, josta epäillään ulkomaalaistaustaista miestä. Mies on vangittu tänään.
* * *
Eurojackpotin liikevaihto kasvoi yli 40 prosenttia vuonna 2018. Kasvun syynä pidetään pelissä olleita suuria potteja, joista moni on tullut Suomeen viimevuosina. Vuosi sitten helmikuussa Suomeen tuli 90 miljoonan euron Eurojackpot-voitto. Veikkauksen liikevaihto laski kahdella pilkku neljällä prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Veikkauksen mukaan muun muassa kiristynyt kilpailutilanne on vaikuttanut pelien pelaamiseen.
* * *
Tiedustelulakien käsittely vedetään pois tämän päivän täysistunnosta, kertoo Yle. Lain jatkosta päätetään huomenna. Lakien on esitetty olevan ristiriidassa perustuslain kanssa. Eduskunnan piti tänään käsitellä sekä siviili- että sotilastiedustelulakeja. Pois vedetään ensisijaisesti hallintovaliokunnan tekemä mietintö siviilitiedustelusta. Lakien tarkoituksena on laajentaa tiedusteluvaltuuksia ja lisätä turvallisuutta.