Radio Moreenin sähkeet 14.2.2019 kello 17

Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunta on jakanut nuorisotakuuavustuksia. Avustuksia jaettiin yhteensä yli 200 000 euroa. Nuorisotakuuavustuksia myönnetään ensisijaisesti kolmannen sektorin hankkeisiin. Tampereen kaupungin nuorisotakuuavustusta voidaan myöntää toimintaan, joka edistää koulutuksen tai työvoiman ulkopuolella olevien tamperelaisten nuorten työllisyyttä ja ammattitaitoa.

***

Tänään on valittu uudet johtajat Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlaan ja Elinkeinoelämän valtuuskunta Evaan. Etlan toimitusjohtajaksi on nimetty Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju. Evan johdossa aloittaa Talouselämä-lehden päätoimittaja Emilia Kullas. Etla tekee soveltavaa taloustieteellistä tutkimusta ja Eva on elinkeinoelämän ajatuspaja.

***

Laihdutuksen apuna käytettävät sovellukset kiinnostavat julkista terveydenhuoltoa. Oulun yliopistossa kehitetty Onnikka-sovellus pureutuu haitallisen syömiskäyttäytymisen tunnistamiseen ja muuttamiseen. Puhelimeen ladattavia ilmaissovelluksia sen sijaan ei ole juuri tutkittu, ja ne voivat perustua tiukkoihin kalorirajoihin. Syömisen rajoittaminen ei ravitsemusterapeutin mukaan ole paras laihdutuskeino.

***

Eduskunnassa päätettiin tänään lähettää tiedustelulait uudestaan valiokuntien käsiteltäväksi. Puhemiehistö poisti sotilas- ja siviilitiedustelulakiesitysten käsittelyn keskiviikon eduskuntakäsittelystä yllättäen. Päätöksen taustalla oli epäily siitä, ettei hallintovaliokunta ole ottanut mietinnössään huomioon kaikkia perustuslakivaliokunnan esittämiä huolia. Päätös uudesta käsittelystä on tehty eduskunnan virkamiesten tekemän ja tänään valmistuneen raportin pohjalta.

***

Bonnierin suuren journalistipalkinnon ehdokkaat on julkistettu. Palkintoja jaetaan neljässä eri kategoriassa. Kilpailukategoriat ovat vuoden journalisti, vuoden juttu, vuoden teko ja vuoden kirja. Palkinnon perusteena on merkittävä journalistinen teko edeltäneen vuoden aikana. Vuoden journalistiksi ovat tänä vuonne ehdolla Vappu Kaarenoja Suomen Kuvalehdestä, Teppo Sillantaus Helsingin Sanomista ja pilapiirtäjä Ville Ranta.