Tampereella pohditaan skeittilukion perustamista. Tampereen kaupunginvaltuutetut Juhana Suoniemi ja Pekka Salmi ovat ehdottaneet skeittilukiota valtuustoaloitteessaan. Rullalautailun opiskelu- ja valmennuskeskus tulisi osaksi Sammon keskuslukion urheilulinjaa. Skeittilukion tarpeellisuutta perustellaan muun muassa sillä, että skeittaaminen on myös tuleva olympialaji. Skeittauslinjaa ollaan pohdittu myös ammatillisen koulutuksen puolelle. Asiasta uutisoivat ensimmäisinä Tamperelainen ja Yle.
***
Valtaosa uusista opiskelijoista sopeutuu yliopisto-opiskeluun hyvin. Tämä ilmenee Moreenimedian kyselystä, johon vastasi 148 ensimmäisen vuoden opiskelijaa Tampereen yliopistosta. Vastaajat raportoivat kuitenkin monenlaisista sopeutumisvaikeuksista. Opintopsykologi Taija Tuomisen mukaan opintojen alkuaika on usein eräänlaista harjoittelua. Aiheesta lisää Moreenimedian verkkosivuilla.
***
Tampereella on tänään vietetty abiturienttien penkkareita. Tänä vuonna penkkareita on vietetty eri aikaan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Jyväskylässä penkkareita vietettiin jo viikko sitten. Muutoksen taustalla on ylioppilaskirjoituksiin liittyvien erillisten kuuntelukokeiden loppuminen. Aiemmin penkkareita on perinteisesti vietetty koko Suomessa näihin aikoihin eli helmikuun puolivälissä.
***
Tänään on valittu uudet johtajat Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlaan ja Elinkeinoelämän valtuuskunta Evaan. Etlan toimitusjohtajaksi on nimetty Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju. Evan johdossa aloittaa Talouselämä-lehden päätoimittaja Emilia Kullas. Etla tekee soveltavaa taloustieteellistä tutkimusta ja Eva on elinkeinoelämän ajatuspaja.
***
Bonnierin suuren journalistipalkinnon ehdokkaat on julkistettu. Palkintoja jaetaan neljässä eri kategoriassa. Kilpailukategoriat ovat vuoden journalisti, vuoden juttu, vuoden teko ja vuoden kirja. Palkinnon perusteena on merkittävä journalistinen teko edeltäneen vuoden aikana. Vuoden journalistiksi ovat tänä vuonna ehdolla Vappu Kaarenoja Suomen Kuvalehdestä, Teppo Sillantaus Helsingin Sanomista ja pilapiirtäjä Ville Ranta.