VR:n nettisivut täyttyivät myöhästelevästä junaliikenteestä kertovista ilmoituksista helmikuun alussa. Junat eivät päässeet kulkemaan aikataulussa edes leudompina ja lumisateettomina päivinä, koska osa kalustosta oli pakkaspäivien jäljeltä pahasti jäässä.
Tampereen rautatieasemalla oli pulaa istumapaikoista lumipyryisenä iltapäivänä. Moni matkustaja joutui odottelemaan myöhässä olevaa junaa asemahallissa lähes tunnin.
Puhelin auttaa kuluttamaan aikaa
Moni halissa junaa odotellut turvautui puhelimeen, jotta sai ajan kulumaan. Myös hallissa sijaitsevissa ravintoloissa ja muissa liikkeissä riitti asiakkaita.
Työmatkaa Tampereelta Helsinkiin tehnyt Eija Niemilä aikoi kuluttaa ylimääräisen ajan asemalla vaihtamalla kuulumisia sukulaisten kanssa puhelimitse. Vaikka Niemilällä oli suunitelma ajan kuluttamiseksi, voisi myös VR hänen mielestään tehdä odottelusta mukavampaa.
– VR voisi soittaa asemahallissa esimerkiksi musiikkia. Mitään kovin yksilöllistä palvelua VR tuskin voi hallissa odotteleville tarjota.