Työnantajilla on entistä enemmän vaikeuksia rekrytoinnissa.

Avoimia työpaikkoja entistä enemmän – yli puoleen vakansseista paikoista vaikeaa löytää työntekijä

Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi viime vuoden lopussa edellisvuoteen verrattuna, selviää tuoreesta tilastosta. Haussa olevia työpaikkoja oli vuoden 2018 viimeisen neljänneksen aikana 41 000. Vuotta aiemmin paikkoja oli avoinna lähes 4 000 vähemmän. Viime vuonna työpaikkoja oli avoinna keskimäärin 49 400, mikä on lähes viidenneksen enemmän kuin edellisenä vuonna.

Haussa olevien työpaikkojen määrä kasvoi viime vuonna eniten kaupan alalla, kuljetus- ja varastointitehtävissä sekä majoitus- ja ravitsemisaloilla. Paljon täyttämättömiä työpaikkoja oli myös julkisessa hallinnossa, koulutuksessa sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna etenkin kunnissa ja pienissä alle kymmenen työntekijän työpaikoissa.

Viidennes avoimista työpaikoista oli osa-aikaisia. Määräaikaisia paikkoja oli puolestaan 36 prosenttia. Työnantajat raportoivat entistä useammin kokeneensa ongelmia työntekijän rekrytoimisessa. Viime vuonna avoinna olleista työpaikasta hieman yli puoleen oli työnantajien arvioiden mukaan vaikeaa löytää työntekijää. Vuonna 2017 työnantajat arvioivat 45 prosenttia paikoista vaikeasti täytettäviksi. Hankaluuksia rekrytoinnissa oli esimerkiksi terveys- ja rakennusalalla.