Kun Miika Pynttäri syntyi, hän ei saapunut maailmaan yksin. Kymmenen minuutin aikana vanhempien syliin ilmestyi kolme pientä poikaa. Heillä oli ollut kiire − laskettu aika oli vasta kuukauden päästä. Minä olin innoissani kolmesta uudesta leikkitoverista, vaikka heistä ei vielä ensimmäisen vuoden aikana ollutkaan paljon seuraksi.
Miika ja hänen veljensä Tatu ja Samu olivat vuoden 2000 ensimmäiset kolmoset. Kotikunnassaan Mäntsälässä he olivat sinä vuonna ainoat sellaiset. Lapsuus täyttyi vieraiden ihmisten pitkistä katseista, sormella osoittelusta ja kummallisista kysymyksistä. Miikalta saatettiin esimerkiksi kysyä, tunnistavatko he veljien kanssa toisensa. Lapsen päässä tämä kuulosti aivan absurdilta: miksi hän ei tunnistaisi omia sisaruksiaan?
Minultakin kyseltiin samankaltaisia asioita. Miten tunnistan veljeni toisistaan? Vieraiden ihmisten tutkivat katseet tuntuivat pahalta, sillä tiesin, etteivät veljeni kaivanneet sellaista huomiota. Pohdin kirjoittavani listan useimmin kysytyistä kysymyksistä ja ojentavani sen kaikille ihmettelijöille. Veljeni olivat ihmisiä, eivät sirkuksen vetonauloja.
Ovatko nämä kaikki teidän?
Monikkoperheille ennakkoluulot ja stereotypiat ovat erittäin tuttuja. ”Siinähän se kaksi menee kuin yksikin” -kommentin lisäksi vanhemmilta voidaan tulla utelemaan hyvinkin henkilökohtaisia asioita.
− Kaupan hyllyjen välissä saatetaan kysyä, ovatko lapset hedelmöityshoitojen tulosta, kertoo Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula.
Tämä ennakkoluulo juontaa juurensa 1980−1990-luvuille, jolloin keinohedelmöitysten tekniikoiden kehittymättömyyden vuoksi kaksos- ja kolmosraskauksien määrä lisääntyi merkittävästi. Hoitotekniikoiden ja -aineiden kehittymisen myötä monikkoraskaudet ovat sittemmin harventuneet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan Suomessa syntyy vuosittain noin kymmenet kolmoset ilman lapsettomuushoitoja. Vuonna 2000 Miika veljineen oli yksi yhdeksästä kolmosesta.
Normiarkea, mutta suuremmalla touhulla
Monikkoperheiden elämä on monella tavalla hyvin samanlaista kuin yksittäin syntyneistä lapsista koostuvalla perheellä. Toki useampi samanikäinen pieni lapsi tarkoittaa myös suurempaa perushoidollista työmäärää.
− Apukäsiä tarvitaan, jotta vanhemmat saavat tarpeeksi lepoa ja jaksavat arkea paremmin. Myös parisuhdetta pitää voida hoitaa, muistuttaa Suomen Monikkoperheet ry:n järjestösihteeri Tiina Matala.
Jopa puolet monikkoperheistä saattaa tarvita kotipalveluja arkensa tueksi. Ulla Kumpula mainitsee myös, että monikkoperheet käyttävät sosiaali- ja terveyspalveluja tutkitusti enemmän. Monikkolasten hoito vaatii siis ehkä keskivertoa enemmän resursseja, mutta toisaalta vaivannäkö on lopulta sen arvoista.
− Myös iloa on kaksin- tai kolminkerroin, Tiina Matala huomauttaa.
Miika toivoisi muiden ihmisten suhtautuvan kolmosuuteen ymmärtävämmin ja ennakkoluulottomammin. Hänen mukaansa kolmosen elämä ei eroa mitenkään siitä, että olisi eri-ikäisiä sisaruksia.
− Nehän ovat vain sisaruksia, jotka sattuvat näyttämään samalta.
Tämän toteamuksen voi isosiskokin allekirjoittaa.